Lauri ”The Linnustaja” Kakkonen on nyt päässyt vihdoin Blaserinsa kanssa radalle. Ensimmäisen koeammunnan kirvoittamana saamme nyt nauttia hieman hänen näkemyksistään koskien kaikille meille niin rakasta aihetta ”tarkkuus”.
Lue lisää alta!
Tarkkuus
Latvalinnustuksessa aseen tarkkuus on tärkeää. Vesi on märkää. Artikkelin aloittavat kaksi lakonista lausetta ovat aivan yhtä tosia! Tarkkuus on kiistatta latvalintukiväärin tärkein ominaisuus. Asiaa voidaan havainnollistaa vaikkapa monelle tutun kulmaminuutin, eli MOA:n kautta. Yksinkertaistettuna yksi kulmaminuutti on 100m matkalla n. 29,1 mm ja 200m päässä n. 58,2 mm. Jos siis pystyt ampumaan aseellasi 100m matkaan toistuvasti 3-5 laukauksen kasan, jonka halkaisija on alle 29,1 mm, on aseesi käynti alle yhden kulmaminuutin. Lisäksi olet aika hyvä ampuja!
Jotkut kiväärivalmistajat lupaavat kivääreilleen ns. ”Out of the box SUB MOA” – takuun. Tämä tarkoittaa sitä, että kun otat kiväärin pakkauslaatikosta, menet radalle ampumaan, on kasa 100m matkaan (luonnollisesti hyvin ammuttuna!) alle 29,1mm tehtaan takuulla. Omien kokemuksieni ja lukemieni testiartikkelien perusteella takuu pitää kyllä hyvin paikkansa – toisinaan jopa ihan reippaalla marginaalilla. Toisinaan taattu takuu tarkkuudessa ei kestä laajamittaista sarjatuotantoa ja (ase)yksilöiden välillä voi olla suurtakin heittoa.
Lähdetäänpä sitten kasvattamaan matkaa ja otetaan kohteeksi toinen latvalinnustuksen pääkohteista: teeri. Teeren koon ja anatomian huomioiden hyvä osuma-alue on arviolta 6 cm. Alue ei ole symmetrinen ympyrä, kuten MOA:n perusajatuksessa, mutta pelkistetään se sellaiseksi tässä yhteydessä. 100 metrin päässä olevan teeren osuma-alue on 2 MOA, jolloin tarkkuus riittää melkein kiväärissä kuin kiväärissä. 200 metrin päässä oleva teeri on 1 MOA:n kokoinen maali. 200 metriä on siis eräänlainen teoreettinen maksimimatka teerelle, johon 1 MOA kasaa ampuva kivääri soveltuu. Jos matka kasvatetaan 300 metriin, vaatii osuminen teoreettisesti jo n. 0,68 MOA tarkkuuteen pystyvän kiväärin. Lisäksi siirryttäessä 200 metristä 300 metriin, muuttuu ampuminen muutoinkin paljon hankalammaksi, mutta jätetään niiden asioiden käsittely pois tästä kirjoituksesta. Jos siis haluat ampua teeren 300 metriin (jota itse pidän jo rehellisesti ylipitkänä matkana), täytyy 100m ammutun kasan pysyä pienempänä 19,8 mm. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä se, että maasto tarjoaa huomattavasti ampumarataa haastavamman psykologisen ja fyysisen ympäristön, ovat marginaalit kiistatta äärimmäisen pienet. Oman kokemukseni mukaan on huomattavasti helpompaa ampua ohi teerestä 200 metrin matkalta kuin osua siihen 300 metrin matkalta.
Vastustan viimeiseen hengenvetoon saakka ”väärin metsästetty” -tyyppistä ajattelua. Metsästystapoja on monia ja suomalainen metsästyskulttuuri saisi ottaa ison harppauksen näitä eroja paremmin suvaitsevaan suuntaan. Suosittelen kuitenkin ottamaan edellä esitetyt kulmaminuuttilaskelmat huomioon ennen riistalaukauksen ampumista. Ylipitkälle matkalle ampumisen sijaan voit haastaa itsesi pohtimalla vaikka maaston käyttöä lähestymisessä ja päästä siten ampumamatkalle, jolta tiedät osuvasi kohteeseen.
* Vertailukohdaksi kohteen koon ja matkan suhteesta voidaan ottaa vaikka ampumakoeasetuksen 4 §:n mukainen kauris/peura/hirvikokeen 23 cm osuma-alue. Kulmaminuutteihin suhteutettuna neljän teeren pudottaminen 300 metriin peräkkäisillä laukauksilla vastaa hirvikokeen suorittamista 1150 metrin matkaan. Ja vielä kerran: tässä karkeassa yksinkertaistuksessa on jätetty pois kaikki muut luodin lentorataan vaikuttavat tekijät!!! Latvalinnutus kuuluu kuitenkin mielestäni termiin Long Range Hunting heittämällä, vaikka matkat eivät ole niitä pisimpiä. Koolla on väliä!
Blaser – out of the box!
En ole kasa-ampuja, enkä ole juurikaan kilpaillut kiväärilajeissa. Suomalainen mentaliteetti antaa minulle luvan kutsua itseäni kohtuullisen hyväksi perusampujaksi. Väitän kuitenkin, että siirryttäessä radalta maastoon ja erityisesti latvalintujen perään, on osaamistasoni kohtuullisen hyvää parempi. No, kun out of the box tarkkuutta lähdettiin testaamaan, en tehnyt aseelle käytännössä mitään muuta kuin kasasin sen, asensin kiikarin paikoilleen ja suuntasin radalle. Radasta johtuen out of the boxiin tuli sen verran ”huijausta”, että käytin A-tecin Optima äänenvaimenninta, sillä kopin ulkopuolelta ampuminen vaati ratasääntöjen mukaan vaimentimen käyttöä. Olosuhteet olivat melko talviset pakkasine ja viimoineen, mutta paikassa ei ollut moittimista. Käytössäni oli kolme erilaista patruunaa: 8g Scenar, 7.8g Scenar-L ja 9.1g Naturalis – kaikki tehdasladattuja.
Kohdistin aseen melko pikaisesti 8g Scenarille, jonka jälkeen ammuin samalla patruunalla ensimmäisen kolmen laukauksen sarjan siten, että purin ampuma-asennon jokaisen laukauksen välissä. Käytän tätä metodia käytännössä aina ampuessani radalla. Se ei ole kasan ampumisen kannalta ideaalista, mutta tuo treeniolosuhteissakin rutiinia ja harjoitusta latvalinnustukseen, jossa juuri sen ensimmäisen laukauksen on pääsääntöisesti onnistuttava. Ensimmäinen kasa näytti ilahduttavan pieneltä ja seuraavaksi paukuttelin vastaavat sarjat 7.8g Scenar L:llä ja 9.1g Naturaliksella.
Ensikosketuksesta aseeseen ja sen tarkkuudesta tuli mieleeni samoin tein kaksi asiaa:
Ensinnäkin Lapualla on tehty taikoja, sillä jokainen patruuna kävi käytännössä samaan pisteeseen. Tämä on huikea etu ajatellen käytännön metsästystä: kanalintujen lisäksi pyrin metsästämään aina mahdollisuuksien mukaan mm. majavaa ja kaurista – tuolloin Naturalis on patruunavalintani. Nyt kiikaria ei tarvitse säätää lainkaan vaihdettaessa kohde-eläintä ja pieni – mutta Murphyn lakien mukaan 100% varma – virhemahdollisuus poistuu pelistä.
Toiseksi, aseen tarkkuus oli erinomainen. Kasat vaihtelivat 0.34 – 0.39 MOA:n välillä, mikä on enemmän kuin riittävä tarkkuus. Nordisin väki ”onnitteli” koeammunnan jälkeen, että kyllä ne kasat siitä vielä pienevät, mikä palautteli jalkojani tukevasti maan pinnalle… Toki petrattavaa on ja siihen pyritään, mutta ensimmäisiksi laukauksiksi kasoja voi pitää erinomaisina!
6.5×47 Lapua + Blaser
Maailmassa on paljon minua etevämpiä ballistiikan, asetekniikan ja metallurgian asiantuntijoita. Olen perehtynyt luonnollisesti aiheisiin jonkun verran, mutta en niin suurella pieteetillä, että osaisin kirjoittaa asiasta sellaista, mitä ei ole jo aiemmin kirjoitettu. Olen kuitenkin himoinnut viime vuodet kivääriä kaliiberissa 6.5×47 Lapua. Kaliiberi on melko uusi, mutta sen historiikista on kirjoitettu tarpeeksi. Syy, miksi juuri tämä yhdistelmä on loistava minun tarpeisiini, voidaan tiivistää seuraavasti.
Tarkkuus: kaliiberi on suunniteltu nimenomaisesti pitkänmatkan tarkkuusammuntaan (300 – 1000 jaardia) ja toden totta se on tarkka! Esimerkiksi rapakon takana se on tietyissä PRS luokissa suosituin kasa-ampujien käyttämä kaliiberi.
Tasaisuus, konsistenssi: monessa yhteydessä olen kuullut kaliiberin toimivan äärimmäisen luotettavasti ja tasaisesti. Se ei tarjoa ikäviä yllätyksiä. Luottamus välineisiin on yksi tärkeimpiä tekijöitä metsästyksen psykologiassa. Kaliiberi säästää myös piippua ja lisää sen käyttöikää moneen muuhun tarkkuusammunnassa käytettävään (nopeaan) kaliiberiin nähden.
Tehdaslatauksen laatu: Jälleenlataus on hieno laji ja Lapua tarjoaa kaliiberiin erinomaista messinkiä. Kaksi eri työtä ja lapsikatras ovat kuitenkin viime vuosina pitäneet huolta siitä, että ruudinjyviä ei ole ehtinyt punnitsemaan. Vuosien varrella olen kuitenkin tuottanut sellaisen kasan tyhjiä laatikoita tehdasladattua Scenaria, että se on ansainnut 100% luottamukseni. Koeammunta vahvisti edelleen tätä käsitystä.
Rekyyli: Olen ampunut suurimman osan linnuistani monen parjaamalla .308 win kaliiberin kiväärillä käyttäen Lapuan 10.85g Scenar tehdaspatruunaa – vaimentimella varustettuna yhdistelmä on melko kesy, mutta tarjoaa se jonkinlaisen tuuppauksen. En usko kenenkään täysipäisen juurikaan nauttivan rekyylistä, mutta latvalinnustuksessa siinä piilee erityisen kivulias ja jopa kosmeettinen riski. Lintuja voidaan joissain tilanteissa joutua ampumaan melko jyrkkään kulmaan ja erikoisista asennoista, jolloin riski puolikuun kerhoon pääsemiseen kasvaa merkittävästi. Kiikarin yläreuna siirtyy tuolloin fyysisesti lähemmäksi silmäkulmaasi ja vartalosi ottaa rekyyliä vastaan heikommin. Riistalaukauksen psykologian kannalta takaraivossa hakkaava ajatus siitä, että kiikarin kulma saattaa iskeytyä silmäkulmaasi vasten luo melko epäotollisen maaperän rennolle laukaukselle. 6.5×47 Lapua on ballistiikan puolesta esimerkiksi .308 win:a parempi latvalinnustuksessa ja lisäksi sen rekyyli on huomattavasti ”jänisräikkää” kevyempi.
Aseen ja kaliiberin yhteensopivuus: Kyllähän käytettävä kaliiberi saa olla kuinka tarkka tahansa, mutta aseessa tai aseen ja patruunan yhteensopivuudessa voi ilmetä ongelmia. Esimerkiksi yksi teeripiiskani oli äärimmäisen tarkka Scenarilla, mutta aiemmin hyväksi toteamallani treenipatruunalla (8g trainerilla) ”kasat” kasvoivat järkyttävän suuriksi – ase ja patruuna eivät sopineet yhteen. Blaserin R8 sarjan ja 6.5×47 Lapuan yhteensopivuutta lisää se, että kaliiberille speksattu piippu on 650mm pitkä. Tavallisesti MI ja ST kaliiberiluokkien Standard piiput on varustettu hieman lyhemmällä 580mm huilulla. Pidempi piippu lisää tarkkuuden lisäksi myös käyttämieni Lapuan patruunoiden lentoratatietojen luotettavuutta, sillä patruunoiden koeammunnoissa käytetään samaa piipun pituutta.
Erinomainen sellaisenaan
Ensikosketus aseeseen jätti sellaisen kuvan, että se on erinomainen sellaisenaan ja äärimmäisen tarkka. Tähän vaikuttavat luonnollisesti mm. piipun ominaisuudet, petaus ja liipaisutuntuma – erityisesti jälkimmäistä käsittelen hieman enemmän käytettävyyden kontekstissa. Seuraavaksi onkin aika alkaa muokkaamaan asetta juuri omaa käyttötarkoitustani varten ja katsoa taipuuko Blaser teeripiiskaksi myös tarvittavien pienten muutostöiden puolesta. Katsotaan sitten uudestaan, josko tarkkuuskin nousee Nordisin minulle asettaman standardin tasolle… 😉
