
Accurize
Accurize As on perustettu 2015. Norjalaisen Accurizen tavoitteena on olla suunnannäyttäjä lasertekniikkaan perustuvien ampumaharjoittelulaitteiden suunnittelussa, muotoilussa ja valmistuksessa. Yrityksen vahvuutena on sen henkilökunta, jolla on kolmenkymmenen vuoden kokemus alalla.

Aguila Ammunition
Aguila-patruunoita on valmistettu vuodesta 1961 metsästykseen, harrastusammuntaan sekä viranomais- ja sotilaskäyttöön. Aguila on kapasiteetiltaan mitattuna yksi maailman suurimpia .22LR-patruunoiden valmistajia ja tarjoaa laajan valikoiman erikoistuneita tuotteita kyseiseen segmenttiin.
Aguilan mottona on: ” Valikoiduista raaka-aineista valikoituja patruunoita”. Aguila-pienoiskiväärinpatruunat ovat kuluttajaystävällisesti hinnoiteltuja peruspatruunoita.

A-Tec
Vuonna 1999, norjalainen Anders E. Johansen perusti A-Tec- yhtiön. Tuotanto alkoi vaatimattomissa puitteissa Andersin omassa autotallissa. Hänen motivaationaan oli kiinnostus äänenvaimennustekniikkaan sekä halu tehdä entistä parempia vaimentimia.
Nopeasti yhtiön perustamisen jälkeen Anders havaitsi, että hänen suunnittelemaansa teknologiaa ja rakennetta ei löytynyt muilta valmistajilta. Kehitystyö ja ideointi johti suorituskykyisempien vaimentimien syntyyn – painon, rakenteen ja designin osalta. Syntyi äänenvaimennuksen uusi aika!
Näytä lisää
A-Tec on kasvanut autotallin perukoilta noin 600 neliömetrin huipputekniseksi vaimennintehtaaksi, joka työllistää 10 henkilöä ja jonka tuotantokapasiteetti on noin 80 000 vaimenninta.
Aivan alusta saakka A-Tec on tunnistanut faktan, että tuotekehitys vaatii aikaa ja resursseja. Tinkimätön suhtautuminen tuotekehitykseen ja tutkimukseen on mahdollistanut A-Tec -vaimentimien innovatiivisuuden ja markkinaosuuden kasvun.
Tieto-taito yhdistettynä tuotekehitykseen on tehnyt A-TEC tuotemerkistä alan johtavan brändin Euroopassa.
Näytä vähemmän

Berger Bullets
Walt Berger aloitti luodinvalmistuksen 1955, koska hän uskoi voivansa tehdä parempia luoteja kuin tuolloin yleisesti saatavilla olevat . Hän osallistui säännöllisesti kasa-ammuntakilpailuihin, ja tekee niin edelleen, ja tarve paremmille luodeille syntyi harrastuksesta. Vuonna 1987 Walt laajensi toimintansa puoliammattilaisuudesta kokopäiväiseksi liiketoiminnaksi.
Näytä lisää
Vuonna 2000 Berger Bullets myytiiin Spiveco Inc. -yhtiölle, joka toimi Bergerin J4 vaippamateriaalin toimittajana. Yhtiö joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja Berger Bulletsin toiminta jouduttiin supistamaan minimiin 2000-luvun alkupuolella. Vuonna 2003 yhtiö siirtyi uuteen omistukseen ja toimintaa kyettiin jälleen kehittämään eteenpäin.
Vuonna 2016 Nammo Group-konserni hankki Berger Bulletsin omistukseensa ja tämä on mahdollistanut yrityksen tuotantokapasiteetin kasvamisen ja tuotekehityksen laajentamisen Nammo Groupin tuen ja osaamisen avulla.
Berger Bulletsin visio on, että ei pidä koskaan olla tyytyväinen siihen minkä jo tietää. Kehittymisen avain on asioissa, jotka ovat vielä tuntemattomia ja kysymyksissä, joihin ei ole vielä vastausta.
Walt Bergerin sanoin: ”Jos jokin asia on tekemisen arvoinen – se kannattaa tehdä kunnolla”.
Näytä vähemmän

BioAmmo
BioAmmo Ltd aloitti biohajoavien haulikonpatruunakomponenttien kehittämisen jo vuonna 2008. BioAmmon tavoitteena on kehittää ja valmistaa laadukkaita patruunoita ja samalla vähentää haitallista jätekuormaa, mitä syntyy haulikkoammunnan sivutuotteena. Vuosittain maailmassa käytetään 45-60 miljardia kappaletta muovihylsyä ja muovista välitulppaa. Kertakäyttöisestä muovista valmistetut muovit säilyvät ympäristössä satoja vuosia tai vaihtoehtoisesti hajoavat mikromuoviksi sekä PVA-pohjaisiksi haitallisiksi jäämiksi (polyvinyyliasetaatti). Muovisten hylsyjen ja erityisesti välitulppien kierrätys on nykyisellään hankalaa.
BioAmmo on kehittänyt ekologisen ratkaisun haulikonpatruunoiden muovikomponenttien korvaamiseen, mikä edistää metsästyksen ja urheiluammunnan kestävää kehitystä ja puhtaampaa tulevaisuutta. BioAmmon haulikonpatruunoissa ei käytetä lainkaan kertakäyttöistä, perinteistä muovia – sen sijaan BioAmmo -haulikonpatruunoissa hylsyn, välitulpan ja tiivistyskiekon raaka-aineena on kasvipohjainen biopolymeeri.
Näytä lisää
Tämä biopolymeeri on kehitetty nimenomaan haulikonpatruunakäyttöön. Kyseessä ei ole siis halvin mahdollinen muovilaatu, joka on valikoitunut komponenttikäyttöön, vaan tarkoitukseensa kehitetty täsmätuote. BioAmmo -kasvipohjainen polymeeri on kestävä, myrkytön, biohajoava ja kompostoituva!
BioAmmon tehdas sijaitsee Santa Maria la Real de Nievassa, Segovian maakunnassa, Espanjassa. BioAmmo valmistaa itse haulikonpatruunan biopolymeerikomponentit sekä lataa patruunat. Tehdas on investoinut yli 8 miljoonaa euroa uusiin, biopolymeerikomponenteille soveltuviin tuotantolinjoihin. BioAmmo omistaa patentit biopolymeeriraaka-aineeseen ja komponenttien valmistustekniikkaan. BioAmmo on mahdollistanut merkittävän siirtymän kohti ekologisempaa vaihtoehtoa metsästyksessä sekä urheiluammunnassa.
Biopolymeerikomponenttien käyttö tarkoittaa seuraavaa:
- EI kertakäyttöisen muovin valmistusta tai käytön kasvua haulikkoammunnan johdosta
- EI tarvetta muovin kierrätykselle
- EI muovin hävittämistä maaperään kaatopaikoille
- Ei mikromuovia ravintoketjuun
- EI valon vaikutuksesta hajoavien (photodegradeable) PVA-pohjaisten muovien myrkyllisiä jäämiä maaperään
BioAmmo -patruunoiden komponentit (hylsyt, haulikupit ja tiivistyskiekot) maatuvat itsestään tai ne voidaan kompostoida. BioAmmo -haulikonpatruunoiden hylsyt ja välitulpat ovat aidosti biohajoavia – eivät pelkästään muotoaan muuttavaa muovia!
Näytä vähemmän

Blaser
Horst Blaserin vuonna 1956 perustaman Blaserin ydinajatus on alusta asti ollut perinteisen eurooppalaisen aseseppätaiteen yhdistäminen moderneihin tuotantoteknologioihin. Vain saksalaisella tarkkuudella saadaan nyt vuonna 2019 tuotettua kivääreitä, jotka samalla edustavat perinteistä tyyliä ja laatua mutta joiden modulaarisuus on viety niin pitkälle että 60.000 erilaista kombinaatiota ovat mahdollisia. Vain Blaserin vaihtopiippukiväärit pystyvät siihen että osat sopivat yhteen ilman käsin sovittamista, vieläpä huippu käyntitarkkuus säilyttäen. Siksi Blaser on vaihtopiippukivääreiden ja yhdistelmäaseiden markkinajohtaja.
Näytä lisää
Blaserin suunnittelussa tärkeimmät ominaisuudet ovat tarkkuus, turvallisuus, luotettavuus, nopeus, monipuolisuus ja käsiteltävyys. Esimerkiksi huipputurvallisuuden takaava viritin löytyy haulikkoja lukuun ottamatta kaikista aseista. Lisäksi esimerkiksi R8 kiväärin innovatiivinen sulkulaite on testattu huikealla 14 500 barin ylipaineella.
Blaser-aseiden kompakti koko ja käsiteltävyys perustuvat puolestaan useisiin innovaatioihin, jotka osoittavat Blaserin kykyä ajatella asioita toisin, kuitenkin metsästäjien edut koko ajan ajattelun ytimessä. Niiden ansiosta aseet ovat tasapainoisia käsitellä.
Laadukkaat materiaalit, hyvin ajateltu tuotantotekniikka, saksalainen mittatarkkuus ja monet pienet innovaatiot takaavat sen, että aina kun Blaserin ottaa laatikostaan, se on heti valmis metsälle. Nämä asiat tekevät sen pienen eron, ja kun aseensa varustaa lisäksi Blaserin kiikarijaloilla ja Blaser-tähtäimillä, on käsissäsi laite jossa tehtaan oman sloganin mukaan on ”Zero Tolerance”, ei toleransseja.
Blaserin mallisto muodostuu seuraavista tuotesarjoista:
- R8 vaihtopiippukiväärit
- F16 metsästys- ja ratahaulikot
- F3 kilpahaulikot
- D99 drillingit
- BBF95 ja BBF97 rihlat
- BB97 kaksoisluodikot
- BS95/97 ”bergstutzenit” eli kaksoisluodikot kahdella eri luotikaliiperilla
- BD14 ”bockdrillingit” eli drillingit kahdella eri luotipiipulla
Näytä vähemmän

Feinwerkbau
Feinwerkbau Westinger & Altenburger GmbH perustettiin toisen maailmansodan jälkeen kahden saksalaisen insinöörin. Karl Westingerin ja Ernst Altenburgerin toimesta. Virallisesti yritys rekisteröitiin vuonna 1951. Alkutaipaleellaan, aina vuoteen 1960 asti yrityksen päätoimiala oli valmistaa alihankintana tarkkuutta vaativaa mekaniikkaa muille.
Näytä lisää
Saksan kansallisen ampumaurheiluliiton vuonna 1956 tapahtuneen perustamisen myötä yrityksen perustajakaksikko, molemmat kokeneita aseseppiä, päättivät kehittää ensimmäisen ilmakiväärinsä. Siinä oli jo Feinwerkbaulle nykyäänkin tyypillisiä ominaisuuksia, kuten sivulle sijoitettu viritysvipu, kiinteä piippu ja patentoitu rekyylitön toimintaperiaate. Näillä eväillä tämä vallankumouksellinen tuote saavutti heti sensaatioksi laskettavaa menestystä ja luonnollisesti kaikkien kilpa-ampujien huomion 1960-luvun alussa. Samalla Feinwerkbau asetti uuden standardin kilpa-aseille, ja nämä samat ratkaisut ovat nyt lopulta kopioituneet kaikkien vakavasti otettavien ilma-aseiden ratkaisuiksi.
Kolmen vuosikymmenen ajan Feinwerkbau on valmistanut kellosepän tarkkuudella välineitä maailman huippuampujille. Ilmakivääriammunnan maailmassa kaikki ennätykset ovat rikottu useampaan kertaan tämän ajan sisässä, siitäkin huolimatta että esimerkiksi maalit ovat pienentyneet. Silti Feinwerkbau-kilpa-aseet jatkavat edelleen johdonmukaisesti ennätyksellisten tulosten tuottamista. Kokemus ja viimeisimpiä teknologioita hyödyntävä tuotanto yhdistettynä korkeaan laatuun osoittava millä intohimolla Feinwerkbau edelleen suhtautuu tarkkuuteen.
FEINWERKBAU – Tarkkuutta sinun menestyksesi vuoksi!
Feinwerkbau mallisto
Feinwerkbaun ilmakiväärit ovat tunnettuja kaikkialla siellä, missä ilma-aseilla kilpaa ammutaan. Legendaarinen saksalainen ampumaratojen ykkösmerkki täyttää edelleen korkeimmmatkin vaatimukset ja siksi niiden laadunvalvonta otetaan suurella vakavuudella ennen kuin yksikään ase toimitetaan tehtaalta.
Valikoima muodostuu kahdesta mallisarjasta, jotka puolestaan jakautuvat esimerkiksi tukki- ja kahvaratkaisuissa vielä useampaan eri malliin. Laajan valikoiman ansiosta jokainen ampuja löytää varmasti omat tarpeensa täyttävän kilpa-aseen.
500-sarjassa yhdistyy helppo käsiteltävyys sekä tunnettu Feinwerkbaun laatu ja tarkkuus järkevään hintaan. Tästä sarjasta löytyy toimiva ratkaisu esimerkiksi junioreiden ampumaseuroille ja muille yhdistyksille jotka haluavat helposti erityyppisille ampujille sopivan ratkaisun.
800-sarja asettaa uudet standardit kilpatason ilmakivääreille. Tästä sarjasta löytyy laaja valikoima eri tyyppisiin tarkoituksiin sopivia ilmakiväärejä. Osa on varustettu universaaleilla laminaattitukeilla, kun taas sarjan kärkipään aseet ovat alumiinirunkoisia, täysin ampujalleen räätälöitävillä säätöosilla.
Näytä vähemmän

GRS Riflestocks
GRS Riflestocks As perustettiin vuonna 2011, kun veljesten Oscar ja Håvard Haugenin vanhempien, vuonna 1983 perustama, huonekalutehdas joutui kriisin kouriin, kuten koko Norjan huonekaluteollisuus. Veljekset yhdistivät intohimonsa ja tieto-taitonsa kokonaan uuden liiketoiminnan luomiseksi.
Näytä lisää
Oscar on intohimoinen ampuja ja metsästäjä sekä Norjan QRF-joukkojen (nopean toiminnan joukot) tarkka-ampuja sekä tarkka-ampujakouluttaja. Håvardin intohimo on ammunta. He yhdistivät osaamisensa puun CNC-työstöstä intohimoonsa ja syntyi GRS Riflestocks As.
Kova työ, matkustus ja henkilökohtainen riskinotto kannatti. Ampujat ja metsästäjät ympäri maailmaa tunnustivat GRS-kivääritukkien ominaisuudet – toiminnallisuuden sekä estetiikan – ja bisnes kasvoi nopeasti.
Nykyaikaiset markkinointikanavat ja henkilökohtaisten kontaktien luominen on johtanut jakeluverkoston syntymiseen 45 maahan ympäri maailman! GRS Riflestocks on ympäri maailman tunnistettu ja ennen kaikkea innovatiivinen tuotemerkki.Yrityksellä on tätä nykyä 26 työntekijää, 24 Norjassa, 1 Saksassa ja 1 USA:ssa.
GRS saa ihmiset ampumaan paremmin, koska näiden tuotteiden avulla ase sopii paremmin käyttäjälleen! GRS-kivääritukit – hallitse aseesi!
Näytä vähemmän

Lambro
Lambrolla uskotaan, että materiaalit ovat arvottomia ilman ihmisten taitoja, erikoisosaamista ja jatkuvaa halua kehittyä. Menestyvän tuotteen tekee sen kokonaisvaltainen suorituskyky, ei vain hinta tai erikoisominaisuus. Siksi Lambrolla keskitytään tasapuolisesti jokaiseen yksityiskohtaan.
Näytä lisää
Hyvin koulutettu, osaava ja yhtenäinen työyhteisö työskentelee huippukomponenttien, modernien valmistusmenetelmien ja tiukan laadunvalvonnan parissa.
Tänä päivänä Lambro on tunnettu tuotemerkki, jonka takana on 40 vuoden asiantuntemus ja omistautuminen yhdistettynä moderniin visioon ja uusiin ideoihin. Lambron yhdistää intohimoiset urheiluampujat sekä metsästäjät, eri maista ja kulttuureista!
Näytä vähemmän

Lapua
Lapua – Intohimona tarkkuus
Lapua-kantaleima patruunassa takaa huippuampujille kautta maailman vertaansa vailla olevaa tasalaatuisuutta ja tarkkuutta. Lapua on yksi markkinoiden tunnustetuin ampumatarvikemerkki.
Näytä lisää
Legenda nimeltä Lapua
Lapua, virallisemmin Nammo Lapua Oy, kuuluu osana suureen pohjoismaiseen Nammo-konserniin. Päätuotteemme ovat pienikaliiperiset patruunat ja niiden komponentit siviili- ja viranomaiskäyttöön. Lapuan patruunatehdas on toiminut vuodesta 1923. Vaatimattomasta ja käytännön sanelemasta alusta se on kasvanut yhdeksi alan arvostetuimmista merkeistä. Maailman parhaat ampujat valitsevat Lapua-patruunan.
Laatua kuuntelemalla
Lapuan maailmankuulu laatu on tietysti osaltaan vuosikymmenten kokemuksen, moitteettomien raaka-aineiden ja hyvin hallitun valmistusprosessin summa. Valmistuksen ja laadun mittauksen automatiikan lisäksi henkilökunnan katse ulottuu jokaiseen erään ja tarvittaessa jopa jokaiseen patruunaan.
Tärkeintä on kuitenkin ampujien kuunteleminen. Se on Lapualla itsestään selvää. Jokainen kysely otetaan vakavasti ja tarkastetaan esimerkiksi koeammunnoin niin pitkälle kuin on tarpeen. Tiivis vuorovaikutus ampujien kanssa varmistaa, että ymmärrämme palautteen oikein. Näin pääsemme siihen, että ampujat kautta maailman saavat juuri haluamaansa laatua – askel askeleelta yhä parempaan.
Komponenttien yhteensopivuutta
Kaikille Lapua-patruunoille luontainen huippulaatu ja osumatarkkuus saavutetaan eri osien huolellisella yhteen sovittamisella. Oikea-aikainen ja varma syttyvyys, tarkoituksenmukainen lähtönopeus sekä erinomaiset ballistiset ominaisuudet ovat hyvin suunniteltujen ja valmistettujen komponenttien yhteisvaikutusta. Kun kaikki osat toimivat täydellisesti yhteen, patruuna voi olla täydellinen. Lapuaa käyttävät jälleenlataajat tämän tietävät.
Laatu on myös virallisesti totta
Toki laatumme on myös sertifioitua: Nammo Lapua Oy:n laatujärjestelmä on sekä ISO 9001:n että AQAP 2110:n mukainen. Meille on myönnetty myös ympäristöjärjestelmän ISO 14001 -sertifikaatti.
Näytä vähemmän

Leica
Intohimoa ja täydellisyyttä ainutlaatuisen kuvan luomiseen.
Leica edustaa saksalaista suunnittelua parhaimmillaan, ja pitkän historiansa ansiosta Leica on olennainen osa laadukkaan kuvan toistamisen kulttuuria. Vuonna 1914 perustettu Leica on ollut 100-vuotisen historiansa aikana mukana ihmiskunnan tärkeimmissä tapahtumissa, taltioimalla ne jälkipolville. Tämän matkan aikana Leica on ansainnut maineensa ainutlaatuisen visuaalisen kokemuksen ja kuvantamisen pioneerina. Lopptuloksena ikonisia kameroita ja objektiiveja, sekä ylivoimainen tuotevalikoima etäisyysmittareita ja kiikareita.
Näytä lisää
Parhaat linssit
Leican legenda pohjautuu pääosin ylivoimaisiin linsseihin. Leican brändiä on aina rakennettu idealistisesti luonnolliseen värien ja kontrastien toistoon ja tehdas onkin onnistunut asettamaan tavoitteen muille tällä saralla. Jos haluat että luonto tuodaan lähellesi täydellisimmällä toistolla, valintasi on aina Leica.
Linssien lisäksi mekaniikka on aina näytellyt tärkeää osaa Leican laadussa. Käytännöllisiä, kompakteja, ergonomisia tuotteita jotka helpottavat sinua ja auttavat sinua keskittymään olennaiseen, näkemäsi havainnoimiseen. Merkityksellisten hetkien taltiointi on saatu näin helpoksi.
Kuva jonka Leican optiikka tarjoaa, ei perustu ainoastaan luonnolliseen kontrastiin ja korkeaan erottelukykyyn. Leican legenda perustuu myös kauniiseen piirtoon, joka esittelee Leican tuotteiden suorituskyvyn parhaalla mahdollisella tavalla.
Keskittyminen olennaiseen
Nykyaikana monet valmistajat pyrkivät miellyttämään ostajakuntaansa lukemattomilla ominaisuuksilla ja turhilla lupauksilla. Ehkä osaltaan siksi että on kaikkein yksinkertaisimmalta tuntuvat asiat ovat niitä vaikeimpia saavuttaa. Leican fokus on aina ensimmäisenä käyttäjän tarpeissa. Leican innovaatiot ovat aina tuloksia dialogista käyttäjien kanssa. Leican tuotteet ovat aina alusta lähtien rakennettu luomaan ainutlaatuisia visuaalisia kokemuksia, ei sen enempää eikä vähempää.
Kestävyys luo vastuullisuutta
Leican brändi on lupaus visuaalisesta nautinnosta ja kestävistä arvoista. Leican lähestymistapa ja ainutlaatuinen tekninen kokemus tekevät Leican tuotteista parhaan mahdollisen kumppanin kaikkiin olosuhteisiin. Leican tuotteet toimivat luotettavasti myös äärimmäisissä olosuhteissa.
Kaikki Leican tuotteet ovat tulos vuosikymmenien kokemuksesta, tinkimättömästä laatutasosta sekä jatkuvasta innovatiivisesta kehityksestä.
Leican tuoteperhe sisältää:
- Rangemaster etäisyysmittarit
- Geovid etäisyysmittarilla varustetut katselukiikarit
- Magnus ja Visus tähtäinkiikarit
- Tempus punapistetähtäimet
- Trinovid katselukiikarisarkja -Ensimmäinen askel Leica-maailmaan
- Noctivid katselukiikarisarja –Ainutlaatuine Leica-kokemus
- Ultravid katselukiikarisarjat – Kristallinkirkas näkymä
- Duovid katselukiikarisarja – Kiikarit kahdella eri suurennuskertoimella
Näytä vähemmän

Liemke Thermal Optics
Liemke – intohimona metsästys ja lämpökameratekniikka!
Liemke Thermal Optics on perustettu vuonna 2008. Liemken tuotteiden, ja asiakastyytyväisyyden, vahvuutena ovat korkea tuotteiden laatu ja palvelu sekä asiakaslähtöisyys. Liemke haluaa olla asiakkailleen nopea, joustava ja luotettava kumppani.
Näytä lisää
LIEMKE-lämpötähystimet ja – tähtäinlaitteet ovat tunnettuja erinomaisesta erottelukyvystään. Valikoimasta löytyy sopiva tuote sekä samoilu- että vahtimismetsästykseen lyhyille matkoille kuten myös pitkään matkaan. Lämmönlähteet voidaan kuvantaa näytölle eri värimoodeissa ja digitaalisesti suurennettuna (x4), jopa 2500 metrin havainnointietäisyydeltä, mallista riippuen. Lämpölaitteen tuottamaa kuvaa voidaan siirtää älylaitteille ( Android ja Apple) kaapelia käyttäen tai WiFi-yhteydellä.
Tuotteilla on 3 vuoden takuu.
Näytä vähemmän

Nikon
Nikon on yli sadan vuoden ajan varmistanut ainutlaatuisen tarkkuuden maalla, merellä ja ilmassa.
Vuonna 1917 perustettu Nikon muodostui kun kolme pientä tokiolaista optiikkavalmistajaa yhdistyi ”Japanilaisten optisten laitteiden valmistajien osakeyhtiöksi”. Sen jälkeen Nikon nousi teknisten harppaustensa ansiosta maailman optiikan kärkinimien joukkoon ja on hallinnut esimerkiksi USA:n tähtäinkiikarimarkkinoita.
Näytä lisää
Nikonin nimi on tänä päivänä tunnettu useiden alojen huippuammattilaisten keskuudessa niin valokuvauksen kuin metsästyksenkin parissa. Onpa Nikonin tuotteet auttaneet myös golf-ammattilaisia parantamaan suorituksiaan etäisyysmittareiden avulla.
Jokainen tuote on laadultaan lyömätön. Sen takaavat laadukkaat materiaalit, kattava testaus, kestävä suunnittelu ja ylivoimainen linssitekniikka.
Kiikaritähtäimien laaja mallistomme tarjoaa optimaalisen ratkaisun kaikentyyppiseen metsästykseen jopa äärimmäisissä olosuhteissa. Nauti upeasta optiikasta ja helposta kohdentamisesta perinteiseen metsästykseen tai modernin pitkän matkan ampumiseen tarkoitettujen tähtäimien sekä valaistujen ristikoiden ja ergonomisen muotoilun äärellä.
Nikon tarjoaa koko optisten laitteiden repertuaarin kiikareita, tähtäimiä, etäisyysmittareita, kaukoputkia sekä niiden tarvikkeita asiakkailleen maailmanlaajuisesti. Laajasta mallistosta on helppo löytää jokaiseen tarpeeseen sopivana ja luokkansa parasta laatua tarjoavan optiikan, oli kyse sitten aloittelijan tai edistyneemmän harrastajan tarpeista. Nikonilla on tarjontaa jokaiseen hintaluokkaan.
Nikonin erikoisosaamista ovat monikerrospinnoitteet jotka pystyvät maksimoimaan valonläpäisyn. Esimerkiksi suositussa 10:n linssipinnan tähtäinjärjestelmässä Nikon on saavuttanut 95 % eli teoreettisen maksimi valonläpäisyn silti tasapainoista väritoistoa unohtamatta.
Kun taas pyritään linssejä vähentämällä parempaan valonläpäisyyn, kompromissina voi olla siroamisen lisääntyminen. Korkealaatuinen optinen erottelukyky voidaan tällöin saavuttaa vain riittävän korkealla linssien lasilaadulla. Tälläkin saralla Nikon on tehnyt ratkaisuja joilla voidaan saavuttaa paras mahdollinen optinen laatu järkevään hintaan.
Tulevalla vuosisadalla Nikonilta on odotettavissa vieläkin isompia harppauksia eteenpäin. Tule siis seuraamme Nikonin maailmaa!
Näytä vähemmän

Norica Airguns
Norica Airguns on perustettu vuonna 1917 Espanjan Eibarissa ja näihin ensimmäiseen sataa vuoteen mahtuu värikkäitä vaiheita, onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta Norica on aina pitänyt kiinni arvoistaan ja alkuperästään valmistamalla korkealaatuisia ja suorituskykyisiä tuotteita, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tämän on mahdollistanut perinteiden kunnioitus yhdistettynä teknologisten innovaatioiden kanssa.
”Vuodesta 1917 lähtien kolme sukupolvea aseseppiä on siirtänyt tietämyksensä eteenpäin ainutlaatuisien kiväärien suunnittelua ja valmistusta varten.”
Norican valikoima on tänä päivänä hyvin laaja, siitä löytyvät niin ilma-aseet ja niiden tarvikkeet kuin optiikkatuotteet ja ilma-aseluodit.

Norwegian Performance Bullets NPB AS
NPB AS eli Norwegian Performance Bullets AS, tarjoaa laajan valikoiman luoteja kilpa-ammuntaan ja metsästykseen. NPB AS osti luotituotannon norjalaiselta PBP:ltä (perustaja Kjell Tonheim), ja jatkoi tuotteiden kehittämistä mm. uusilla tuotantoprosesseilla ja siirsi tuotannon Hornindaliin vuonna 2021. Nykyiset omistajat ovat intohimoisia metsästäjiä ja ampujia, joilla on vuosien kokemusta alalta.
Norwegian Performance Bullets valmistaa CNC-menetelmällä lyijyttömiä metsästys- ja tarkkuusluoteja. Raaka-aineena on kupari. NorDis Oyn valikoimassa ovat Norwegian Performance Bullets Hunting Expandable, -luodit on suunniteltu laajenemaan optimaalisesti osumanopeusalueella 700 – 850 m/s.

Poudrerie D'Aubonne
Aubonnen mustaruutimylly Sveitsissä on perustettu 1853, viisi vuotta sen jälkeen kun valtio otti haltuunsa, ts. monopolisoi, ruudin valmistuksen kantoneilta taatakseen mustaruudin saatavuuden armeijalle ja hillitäkseen kustannusten nousua.
Sveitsin valtio luopui myllyn omistuksesta 1996 kysynnän pienentyessä ja uusien turvallisuusmääräysten nostaessa tuotantokustannuksia.
Näytä lisää
Vuonna 1997 valtion muodostama monopoli virallisesti purettiin ja Poudrerie D’Aubonne siirtyi jälleen yksityisomistukseen.
Aubonne tuottaa noin 60 tonnia mustaruutia vuodessa ja on pieni valmistaja. Tuotannossa työskentelee 7 henkilöä. Aubonnen Swiss-ruudit ovat tunnettuja mustaruutiampujien keskuudessa korkeasta laadustaan.
Näytä vähemmän

Redding
Redding Reloading Equipment on valmistanut jo vuodesta 1946 lähtien korkealaatuisIa ja innovatiivisia jälleenlatauslaitteita sekä –tarvikkeita.
Jälleenlatauslaitteiden valmistus on Reddingin ainoa toimiala ja se ei ole valmistajana pieni osa suurta monialakonsernia vaan itsenäinen ja laatutietoinen erikoistuotevalmistaja, jonka toiminnan tärkeimpänä tavoitteena on tuotteiden korkea laatutaso.
Redding Reloading Equipment jatkaa voimakasta kasvuaan itsenäisenä valmistajana ja tuntee suurta ylpeyttä voidessaan palvella laatutietoisia jälleenlataaja-asiakkaitaan kaikkialla maailmassa.

Rusan
Rusan-Mikron d.o.o. on kroatialainen perheyritys, mikä perustettiin vuonna 1990. Sen ovat perustaneet Josip Rusan ja Željko Rusan nimellä Mikron d.o.o. ja vuonna 2017 yritysjärjestelyjen kautta syntyi Rusan-Mikron d.o.o. Yrityksen omistavat Željko Rusan ja hänen poikansa Ivan Rusan. Ivan Rusan on nykyään yrityksen toimitusjohtaja.
Näytä lisää
Alkujaan Rusan-Mikron d.o.o. on harjoittanut erilaisten suojavarusteiden, aseiden ja patruunoiden kauppaa sekä metallintyöstöä. Vuoteen 1996 saakka suurin osa yrityksen tuotteista ja palveluista oli suunnattu maan puolustusvoimille. Tuolloin yhtiö aloitti myös erilaisten kiinnikkeiden ja tarvikkeiden tuotannon metsästys- ja urheiluaseiden tarvikkeiden, kuten optiikan, kiinnittämiseen. Näiden tuotteiden valmistaminen on nykyään Rusan-Mikron d.o.o:n ydinosaamista ja liiketoimintaa. Yritys tarjoaa myös aseseppäpalveluja.
Vuonna 2019 uusituissa tuotantotiloissa yritys työllistää nykyään yli 40 työntekijää. Yli 95% Rusan-Mikron d.o.o. valmistamista tuotteista myydään vientiin. Kasvu ja kehitys ovat edelleenkin yrityksen ensisijainen tavoite.
Näytä vähemmän

Sabatti
Italialainen Sabatin perhe on valmistanut aseita jo lähes 400 vuotta, eikä tämä perinne ole katkennut tuona aikana, vaan siirtynyt aina sukupolvelta toiselle. Sabatti SpA valmistaa itse aseidensa osat, vain tukkien valmistus ostetaan tarkoin valitulta italialaiselta yhteistyökumppanilta. Joka tapauksessa Sabatti on 100 % italialainen ase.
Näytä lisää
Sabatti SpA sekä valmistaa aseensa, että myös suunnittelee ne itse. Sabatissa yhdistyy pitkä käsityöläisperinne sekä viimeisin teknologia, mikä mahdollistaa erittäin tarkat ja turvallisesti toimivat aseet. Jokainen Sabatti-ase testiammutaan kahdesti tuotannon aikana; heti kokoamisen jälkeen sekä valmistuksen lopuksi.
Näytä vähemmän

SK
Vuonna 1829 kauppamiehet Louis Seller ja Nicolaus Bellot perustivat tehtaan perkussionallien valmistamiseen. Seuraavan 150 vuoden aikana laitoksesta muodostui merkittävä patruunoiden ja räjähteiden valmistaja.
Näytä lisää
Vuonna 1992 silloinen Lapua Oy (nyk. Nammo Lapua) osti Schönebeckissä sijaitsevan patruunatuotannon. Uuden omistajan ohjauksessa laajennettiin menestyksellistä pienoiskivääri- ja haulikonpatruunavalmistusta.
Nammo Schönebeck tunnettiin nimellä SK Jagd- und Sportmunitions vuoteen 2004 asti ja 2013 asti nimellä Lapua GmbH.
Tehdas juhlii 190-vuosipäiväänsä vuonna 2019 ja on näin ollen pisimmän historian omaava tuotantolaitos Nammo-konsernissa.
Tehtaan omistaa Nammo Lapua Oy ja se on erikoistunut reunasytytteisten .22LR patruunoiden valmistukseen. Nammo Schönebeckin tuotemerkkejä ovat Lapua- sekä SK-patruunat.
Nykyään Nammo Schönebeck on johtava .22LR –patruunoiden valmistaja maailmassa. Jo vuosien ajan urheiluampujat, ampumahiihtäjät ja metsästäjät ovat luottaneet Schönebeckissä tuotettujen patruunoiden korkean laatuun, tarkkuuteen ja suorituskykyyn.
Näytä vähemmän

Steyr
Steyrin urheiluaseiden historia alkaa sodan jälkeisestä Itävallasta, niin kuin monen muunkin keskieurooppalaisen ilma-asevalmistajan. Yhtiön perustaja ja aseteknologian pioneeri Josef Werndl yhdisti voimansa kahden suunnittelijan, Ferdinand Ritter von Mannlicherin ja Otto Schönauerin kanssa.
Näytä lisää
Steyrin filosofia on aina sisältänyt suuren intohimon urheiluammuntaan, ei pelkästään valmistajana vaan koko urheiluammunnan vaikuttajana. Steyr onkin osallistunut kisoihin monella tasolla, jopa neuvonantajana. Steyrin henkilöstö elää sydämellään mukana koko ampumaurheilussa.
Samalla intohimolla henkilöstö rakentaa myös Steyrin aseet. Käsityönä aseita koottaessa jokaisen osan kiinnittämiseen, jokaisen ruuvin ruuvaamiseen liittyy taikuutta, jopa tietynlaista rakkautta lajia kohtaan. Näin tapahtuu kun asioita tehdään suurella intohimolla. Tämä kaikki intohimo ja innovatiivisuus tähtää siihen, että tuotetta käyttävä urheilija saavuttaisi sen suurimman menestyksensä, olipa se sitten henkilökohtainen- tai maailmanennätys.
Vuoteen 2001 asti yhtiö oli osa suurempaa Steyr Mannlicher-konsernia. Uudelleenorganisoinnin ja yksityistämisen seurauksena uusi yhtiö, Steyr Sport irtautui omaksi itsenäiseksi kokonaisuudeksi.
Vuonna 2006 yhtiö siirtyi uusiin, ultramoderneihin toimitiloihin, nimelleen erinomaisesti sopivaan osoitteeseen Olympiastrasse 1, kotikaupunkinaan edelleen Ernsthofen Itävallassa. Tämä oli luonnollisesti myös yksi hieno virstanpylväs yhtiön tarinassa. Yli 200 vierasta juhli uuden tilan avajaisia, ja siitä eteenpäin Steyr on jatkanut vieläkin vahvempaa menestystään urheiluaseiden saralla.
Tämä näkyy luonnollisesti tuloksissa, sillä jokaisissa MM- ja Olympiakisoissa Steyrin tuotteilla ammutaan lukuisia mitaleja. Pienen, noin 25 hengen yrityksen intohimo lajiin ja tahto tehdä kaikkensa urheilijoiden menestyksen eteen kiteytyy näissä mitaleissa.
Näytä vähemmän

Vanguard
Vanguard on perustettu 1986 ja se työllistää tällä hetkellä yli tuhat työntekijää. Vanguard on neljän vuosikymmennen aikana kasvanut kansainväliseksi yritykseksi ja sillä on nykyään toimipisteet USA:n lisäksi Luxemburgissa, Espanjassa, Saksassa, Briteissä, Japanissa ja Kiinassa.
Näytä lisää
Vanguard suunnittelee ja valmistaa itse tuotteensa. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. kolmijalat, laukut, optiikkatuotteet ja näiden lisävarusteet. Oman tuotekehityksen ja valmistuksen avulla varmistetaan tuotteiden korkealaatuisuus ja pitkä käyttöikä, lähtien aina tuotekehityksestä jälkimarkkinointiin saakka. Lukuisat valokuvaajat, lintuharrastajat, metsästäjät ja ulkoilijat luottavat Vanguard-tuotteisiin, mitkä vievät heidät lähemmäs luontoa.
Näytä vähemmän

VFG
Ennen vanhaan aseiden puhdistaminen tarkoitti seuraavaa:
• paljon aikaa vievää työtä mutta vähän konkreettisia tuloksia
• tarkoitukseen sopimattomien välineiden aiheuttamia vahinkoja aseeseen aiheuttaen
tarkkuuden kärsimistä
• asesillan tai puhdistuslappujen oikean määrän kanssa taistelua
• aseöljyn/suoja-aineiden huono ja epätasainen jakaantuminen piipun sisäpinnalla
Väärien ja sopimattomien puhdistusvälineiden kanssa työskentely oli usein syynä siihen, että aseen puhdistusta ja huoltoa pidettiin välttämättömänä pahana, joka helposti laiminlyötiin.
Näytä lisää
Huopamateriaalin etuja aseen puhdistuksessa:
Huopatulppa yhdistää erilaisten puhdistusmateriaalien ominaisuuksia. Se on hyvin imukykyinen, mikrorakenne on monisyinen ja lieriömäisessä tulpassa on iso pinta-ala sekä se on riittävän karhea irrottamaan likaa, mutta samalla niin pehmeä ettei se vahingoita piippua.
Kaliiperikohtaisten tulppien käyttö on helppoa: ne ovat aina oikean kokoisia, jolloin ne painuvat sopivalla paineella rihloja vasten ja pyörivät rihlauksen mukana puhdistaen tarkasti. Likapartikkelit tarttuvat oikean kokoiseen huopatulppaan ja kulkeutuvat sen mukana ulos sen sijaan, että niitä vain levitettäisiin eri osiin piippua.
VFG:n valikoimaan kuuluvat tavalliset kokonaan huovasta valmistetut tulpat sekä tehopuhdistustulpat, joissa on huovan seassa pronssikuituja. Parhaan hyödyn VFG-tulpista saat käyttämällä VFG:n kestäviä ja herkästi pyöriviä laakeroituja puhdistuspuikkoja sekä VFG:n puhdistusaineita.
Näytä vähemmän

Vihtavuori
Vihtavuoren tehdas perustettiin vuonna 1922 tuottamaan ruutia ja räjähdysaineita. Olemassaolonsa aikana tehtaan omistussuhteet ovat vaihdelleet, vuonna 2014 tehtaasta tuli osa Nammo Group As -konsernia ja tunnetaan nykyään nimellä Nammo Vihtavuori Oy. Tehdas työllistää tällä hetkellä noin 100 henkilöä.
Näytä lisää
Lähes sadan vuoden ajan Vihtavuori-ruudit ovat muodostaneet maailman tunnustetuimpien patruunoiden ytimen. Jälleenlataajat ovat oppineet arvostamaan Vihtavuoren suorituskykyä ja tasaista, korkeaa laatua. Patrunasta patruunaan – aina täydellinen tuote menestykselliseen ammuntaan. Vihtavuori-ruudit ovat suorituskykyisiä olosuhteista riippumatta.
Kaikki Vihtavuori-ruudit ovat nitroselluloosapohjaisia, joiden perusraaka-aineena toimii puuvilla. Valmistusprosessi on kokonaisuudessaan omissa käsissä, joka takaa katkeamattoman laaduntarkkailuketjun ja korkean laadun.
Valmistusprosessin jokainen vaihe on tiukan laaduntarkkailun alaisena ja Vihtavuoren asiantuntijat varmistavat, että jokainen valmistuserä täyttää sille asetetut ballistiset vaatimukset. Jokainen valmistuserä tarkastetaan ja niitä verrataan vertailuerään.
Kaikki työvaiheet nitroselluloosaruudin raaka-aineiden valinnasta tuotteiden pakkaamiseen tapahtuvat ammattilaisten valvonnassa. He ovat kouliintuneet tunnistamaan, milloin ruuti on hyvää, maailman parasta!
Korkealaatuinen ruuti ja siihen lisätty kuparoitumisenestoaine pitävät aseen puhtaampana.
Vihtavuori-ruudit ovat pursotettuja, sylinterinmallisia ruuteja, jotka on rei’itetty. Rei’itys ja ruudinjyvien geometria mahdollistavat halutut syttymis- ja palo-ominaisuudet valittuun tarkoitukseen.
Vihtavuori merkitsee tarkkoja osumia ja luotettavaa laatua jokaisessa valmistuserässä.
Näytä vähemmän

Wano
Wano on valmistanut mustaruutia jo vuodesta 1682 lähtien. Wanon vahvuus valmistajana on tarvittaessa ruudin kustomointi tarkasti. Valmistaja pystyy sekoittamaan koivu-, vaahtera-, kastanja- sekä leppähiiltä tuotannossaan.
Intensiivinen ja jatkuva tuotekehitys takaa erinomaisen mustaruudin laadun. Korkeiden laatustandardien ansiosta Wano on yksi harvoja mustaruutia vientiin valmistavista yrityksistä.

3HGR
Treaper Oy on joensuulainen perheyritys, jonka toiminta alkoi vuonna 2013. Tuolloin yritys esitteli The Original 3HGR asehihnan. Tuote perustui Lauri Kakkosen syksyllä 2011 ideoimaan tuoteaihioon, josta syntyi vaativan mutta palkitsevan prosessin aikana erinomainen tuote.
Näytä lisää
3HGR sai jo tuotekehitysvaiheessaan avukseen erinomaisia yhteistyökumppaneita sekä laajaa osaamista ja kokemusta. Lauri Kakkonen kuunteli messuilla avoimin mielin ihmisten toiveita täydellisestä aseenkantohihnasta ja laajensi yrityksen tuoteportfoliota sen mukaan. Sama aito innostus ja kiinnostus aiheeseen ajaa edelleen 3HGR:n jokaista tuotekehitysprojektia. 3HGR:n missio on tarjota korkealaatuisia ja monipuolisia aseenkantohihnoja niille, joille metsästäminen tarkoittaa siirtymistä raviojien ulkopuoliselle alueelle. 3HGR keskittyy hyvin kapealle sektorille, mutta tekee sen paremmin kuin kukaan muu.
Nykyisin 3HGR tarjoaa alkuperäisen ”puunhalaajan” lisäksi monipuolisen valikoiman Suomessa valmistettuja laadukkaita kantohihnoja jokaisen metsästäjän käyttötarkoituksia varten. 3HGR tekee yhteistyötä usean asevalmistajan kanssa ja tuotteilla on maahantuojia 21 eri maassa. Lisäksi useat sotilas- ja viranomaisyksiköt ovat valinneet käyttöönsä 3HGR:n viranomaissektorille valmistettuja tuotteita.
Tuoteportfolio:
The Original 3HGR: Latvalinnustajan unelmahihna kantovaljaalla sekä ampumatuella
3HGR Light Harness: Erinomainen hihna/kantovaljas liikkuvaan metsästykseen
3HGR Driven: Täydellinen hihna ajojahtiin tai hirvipassiin
3HGR Overberget: Laadukas peruskantohihna pituuden pikasäädöllä
3HGR Recon: Säätä ja vaativia olosuhteita kestävä taktinen 2-pistehihna niin toiminnallisiin lajeihin kuin ammattikäyttöön
Näytä vähemmän