1467

Blaser R8 Silence Suomessa

Eurooppalaisessa metsästyskulttuurissa on tapahtumassa kaksi isoa muutosta. Lyijyluotien käyttökielto laajenee vähitellen, ja äänenvaimentimien käyttö samoin. Tähän jälkimmäiseen positiiviseen uutiseen on suurimpana syynä se, että jokin kielto sentään puretaankin välillä. Kuitenkin, koska äänenvaimentimet ovat olleet kiellettyjä metsästyskäytössä monissa maissa, sosiaalinen hyväksyntä niille pitää vielä saavuttaa.

Kuten IWA 2018:ssa nähtiin, Blaser on lähtenyt mukaan talkoisiin hyvän asian puolesta ja kehittänyt tuotteen jonka avulla vaimentimien käytön henkistä kynnystä madalletaan. Monestihan edelleen on se tilanne, että kun aseen piipun päähän liitetään selkeästi erottuva lieriö, moni ajattelee olevansa salametsästäjä. Tämä ulkopuolelta tuleva paine kuulostaa kovin omituiselta täältä Pohjoismaista katsottuna, onhan äänenvaimennin täällä jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

Toki uudelle R8 Silencelle on tilausta myös muista näkökulmista. Kun vaimennin rakennetaan koko piipun mittaiseksi mutta halkaisijaltaan ohuemmaksi, ei se erotu niin selvästi klassisemman puutukkisen aseen linjoista. Isoin etu tästä ratkaisusta on kuitenkin aseen aivan loistava tasapaino. Kun vaimentimesta tuleva lisäpaino saadaan optimoitua ja jaettua pidemmälle matkalle, siirtyy myös painopiste samalla taaksepäin. Siis juuri sinne missä sen pitäisikin olla, käsien välissä.

Käytännössä R8 Silence on toteutettu niin, että varsinainen piippuosa on joko 42 tai 47 cm pitkä (Kaliipereissa .308 Win, 8×57 IS ja 9,3×62), 47 cm pitkä kaliiperissa .30-06 tai sitten 52 cm pitkä kaliipereissa .300 Win Mag ja .300 Blaser Mag. Vaimenninosa kiinnittyy piippuun piipunsuussa olevan kierteen avulla, ja tukeutuu vielä piipun takaosasta mittatarkan huulloksen avulla. Vaimennustehoa on 28 dB kaliiperissa .308 Win ja oman pikatestimme perusteella voimme sanoa että tämä on lähellä myös toteutua.

Kokonaismittaa R8 Silencelle muodostuu standardikaliipereissa vain 4 cm enemmän kuin vakiopiipulla, eli vaimenninosa on kokonaisuudessaan 62,5 cm pitkä. Magnumissa kokonaismittaa on luonnollisesti hieman enemmän. Näillä ratkaisuilla aseen kokonaismittaa jää siis edelleen Blaserin suoravetolukkoisella ratkaisulla vähemmän kuin normaalimittaisella piipulla ja vaimentimella varustetussa pulttilukossa. Tämä yhdessä hyvän tasapainon kanssa tekee R8 Silencestä ehkä yhden markkinoiden parhaiten käsiteltävistä vaimenninkivääreistä.

Vakiona R8 Silencessa on myös luksus sisäänrakennettuna, sillä aseessa on vakiona luokan 4 puutukit sekä ebony-etutukin kärki. Asetta on saatavilla myös Black Edition mallina jossa on luokan 7 puut ja kultaiset liipasin ja lukonpää. Käytännössä siis luokat 4 ja 7 ovat ne puuluokat joissa Silence on saatavilla. Lisäksi sisarmalli R8 Success Silence on saatavilla heille, jotka haluavat nauttia Blaserin peukaloreikätukin ergonomiasta. Tällöin otepinnat ovat nahkaiset, entisen Success Individualin, nykyisen Successin tyyliin.

Blaser siis on myös uudistanut nimeämiskäytäntöään. Entinen yksiosaisella puutukilla varustettu Success on nykyään Success Mono. Kaksiosaisella puutukilla varustettu malli jonka aikaisemmin tunsimme Success Individualina, on nyt yksinkertaisesti Success.

Normaalit Blaser-piiput sopivat Silenceen. Silence vaatii 33 mm halkaisijan takia oman etutukin, jossa piippukouru on avarampi kuin muissa malleissa, joten esimerkiksi Safari- ja Match-piiput menevät ns. heittämällä Silenceen. Silence-piippua ja etutukkia ei näillä näkymin ole tulossa myyntiin erillisinä irtotuotteina.

R8 Silencen ensimmäiset mallikappaleet ovat nyt saapuneet Suomeen kaliiperissa .308 Win, muut versiot tällä hetkellä saatavissa tilauksesta. Silencen suositushinta on 5623 €.

Jos siis uusi Blaser-teknologia uusine innovaatioineen vetoaa sinuun, ota yhteyttä Blaser-jälleenmyyjääsi ja laita tilausta vireille! Näitä on nyt vain nopeimmille!