Savannat

Blaser kampanjat 2019: Metsosta Karhuun

Ainakin etelässä ketut haukkuvat ja joutsenet huutavat joten kevät on täällä. Samalla se tarkoittaa että ratakausi ja valmistautuminen seuraavaan jahtikauteen on ovella.

Siksi on aika myös julkistaa lopulta Blaserin tämän vuoden Suomen kampanjat. Tällä kertaa halusimme odottaa IWA-messuihin asti, jotta pystymme tarvittaessa reagoida uutuuksien tuomiin muutoksiin mallistossa.

Messujen tuomat muutokset on jo julkistettu, eli suurin uutuus Ultimate olikin edellisen blogiartikkelin aiheena jo. Samoin pienoiskivääri-kitti on käsitelty. Nyt on siis aika pureutua vuoden 2019 pääkampanjaamme, joka kulkeekin juhlavasti työnimellä ”Metsosta karhuun”.

Kampanjan pääidea on tänä vuonna tarjota entistä paremmat räätälöintimahdollisuudet Blaserin ostajille. Onhan Blaser edelleen markkinoiden monipuolisin vaihtopiippukivääri yli 60.000 erilaisella kombinaatiollaan. Vastaavaan ei pääse yksikään toinen asevalmistaja maailmassa, joten haluamme myös kampanjassamme tarjota asiakkaillemme enemmän valinnanvapautta.

Blaserin modulaarisuuteen kiteytyy yksi sen erityispiirre. Olipa runkona minkälainen versio vaan, voi aseen pelkällä piipun vaihdolla sovittaa aivan äärimmäisiin käyttötarkoituksiin. Pelkällä piipun vaihdola voidaan siis esimerkiksi huipputarkka tarkkuuskivääri saada sovitettua lyhyen matkan vaarallisen riistan erikoistyökaluksi. Kaikki tämä on mahdollista minuuteissa, ainutlaatuisen vaihtopiippujärjestelmän kanssa. Millä muulla aseella on mahdollista metsästää aamu latvalintuja ja siirtyä illaksi karhupassiin?

Tästäpä siis myös kampanjan nimi, ”Metsosta karhuun.”

Ideana on siis tarjota kaksi erilaista kampanjarunkoa, ja näihin kampanjahintaan 3 erilaista pienriistapiippua sekä 3 erilaista suurriistapiippua. Kun näistä vaihtoehdoista kasaa itselleen aseen, saa aseen kampanjahintaan. Toki molemmat rungot voi ostaa millä tahansa piippuvaihtoehdolla, mikä luonnollisesti lisää valinnanvaraa. Näin vuonna 2019 on nyt jo kampanja-aseista mahdollisuus räätälöidä juuri sinulle sopiva metsästysase. Lopullinen pakettihinta kannattaa kysäistä Blaser-jälleenmyyjältäsi.

Kampanjan runkovaihtoehdot ovat:

  • Blaser R8 Pro Savanna.
  • Blaser R8 Pro Success Leather Savanna

Kuten huomataan, modulaarisuuden lisäksi tänä vuonna nostetaan esiin myös toista Blaserille ominaista asiaa eli tyyliä. Esimerkiksi Pro Successin polymeeritukkeja on Leather-versiona valittavissa useilla värivaihtoehdoilla ja me nostimme tänä vuonna esiin version jossa tukin perusväri on ”kojootinruskea” Savanna ja nahkapaikat mustat. Lisäksi tässä Pro Success Leather Savannassa on kaksi lisäoptiota. Kultainen liipasin sekä harvoin tarjolla oleva Blaserin oma Match-kammennuppi. Pro Success Leather Savanna rungon kampanjahinta lukon ja lukonpään kanssa on 3090 €. Hinta on siis ilman piippua.

R8 Pro Savanna on myös samalla vaaleanruskealla pohjavärillä varustettu, ja sen mustat, kumiset otepinnat tarjoavat tukevan otteen myös tiukimmissa tilanteissa. Huomionarvoista on, että tänä vuonna tämä kampanjarunko on todellakin aito R8 Pro eli irtolippaalla varustettu. R8 Pro Savanna rungon kampanjahinta on 2090 €. Tokihan Savanna-värin valinnassa oli takana myös sen istuvuus Blaser-tähtäinsarjan värimaailmaan…

Metso-piiput ovat:

  • 6,5×47 Lapua Match 18×1 kierteellä
  • 6,5×55 Match 18×1 kierteellä
  • .308 Win Match 18×1 kierteellä

Näiden huipputarkkojen tarkkuuspiippujen kampanjahinta tulee olemaan 1490 €.

Ajojahti- eli suurriistapiiput tulevat puolestaan olemaan seuraavat:

  • 8×57 IS standard 58 cm varustettuna 15×1 kierteellä, kampanjahinta 1090 €
  • 9,3×62 standard 58 cm varustettuna 15×1 kierteellä, kampanjahinta 1090 €
  • 10,3×68 ”SmartMagnum” semiweight HiViz-avotähtäimin ja 17×1 kierteellä sekä Dual-Brake-suujarrulla. Tämän piipun kampanjahinta on 1390 €

Kuten mainittua, kampanjaetu siis toteutuu kun asiakas valitsee näistä rungoista ja piipuista itselleen jonkin kombinaation . Käytännössä siis esimerkiksi R8 Pro Savanna tulee maksamaan asiakkaalle 9,3×62 piipun kanssa 3180 euroa. Kun vastaavan aseen normaali suositushinta on yli 3500 euroa on kampanjaetu tänä vuonna siis ihan huomattava.

Jos taas valitsee itselleen R8 Pro Success Leather Savannan esimerkiksi 6,5×47 Lapua Match piipulla, paketin hinnaksi muodostuu 4580 €. Jo standardipiippuisen Pro Success Leatherin suositushinta on korkeampi kuin tämä joten nyt saa samassa paketissa match-piipun, kultaisen liipasimen ja match-kammennupin alle sen.

”Metsosta Karhuun”-kampanjan lisäksi edellisen vuoden kampanjoista jatkuvat seuraavat:

  • R8 Pro ”Black” – 3-luokan puut ja musta lukkorunko standardipiipuin 3990 €
  • R8 Pro Success, ruskea/musta tukki ja standardi avotähtäinpiipuin 3690 €
  • R8X MagnumLeka, 10,3×68 RWS semiweight-piippu avotähtäimin ja suujarrulla 3390 €
  • F16 Sporting ”SuomiEdition” 32-tuumaisin piipuin ja Teague-supistajasarjalla 3650 €

Legendaarinen R8X ”KarhuLeka” säilyy myös mallistossa mutta se siirtyy normaaliksi varastotuotteeksi ja siten sen pakettihinta tulee tänä vuonna olemaan 3.350 €. KarhuLeka2019-paketin sisältö päivittyy siten että tukin väri on jatkossa ruskea ja vaimentimeksi vaihtuu uusi A-Tec H2, täyspitkänä 3-kammioisena versiona joten nyt paketin vaimennustehoa on parannettu. Samalla metsästäjälle itselleen jää valinnanvaraa vaimentimen pituuden suhteen, H2:ssa kun kammioiden määrää voi itse muuttaa. KarhuLeka2019-paketin hihnaksi tulee nyt ajojahteihin paremmin sopiva 3HGR Driven Blaser-versiona. Niin, pieni uutinen tämäkin siis että Driven-hihna tulee nyt saataville Blaser-hihnalenkillä. Se tulee tuttuun tapaan yksinoikeudella NorDiksen jakeluun ja siten saatavissa kaikkien Blaser-jälleenmyyjiemme kautta.

Blaser, todellakin ase joka sopii metsosta karhuun!