Satu 2

Blaser F16 Game – parhaimmillaan siellä minne se on tehtykin!

Heinäkuun lopussa veimme Satu Pusilan Mäntsälän helteiselle ampumaradalle tutustumaan Blaser F16 -haulikkoon. Kokeilun perusteella oli aiheellista siirtyä aseen omistajaksi ja metsästyskauden avauduttua piti lähteä sitten tositoimiin.

Satu halusi aseensa säätöperällä ja muokkasi sen itselleen sopivaksi nostamalla poskipakkaa. Koska metsästystilanteisiin kuuluu aina nosto, on kaikesta ylimääräisestä kitkasta hankkiuduttava eroon. Siispä jyrkkä ei sellaisille perälevyille tai poskipakoille, jotka aikaansaavat kitkaa. On oleellista selvittää, mihin ase ampuu – ja Satu totesikin, että metsästystilanteessa mennään niin voimallisesti vaistoilla, että enemmän ”päin kohdetta” ampuva ase on perinteistä isommalla ”spongilla” (ylemmäksi suuntautuva hauliparvi) toimivaa haulikkoa käytännöllisempi. Lintu kun ei lennä sitä yhtä tiettyä lentorataa pitkin. Edelleen, ollakseen metsästäjän silmän jatkeena, on metsästyshaulikon parempi olla kohtuullinen kannettava ja siitä huolimatta tasapainoinen ampua. 28” piipuilla pärjää mainiosti ja se saa aseen kokonaispainon jäämään sinne vajaan kolmen kilon paikkeille. Vielä menee kanalinnustaessakin ja rekyyli on varsin kohtuullinen.

Tällä kerralla seisojan töissä on unkarinvizsla Rooka, joka hakee ojanpiennarta pitkin ja nauliintuu kohta paikalleen. Sen ohjaaja antaa etenemiskäskyn, lintu siivittää, ja Satu on Blaserinsa kanssa sopivasti asemissa. Ase nousee luontevasti, piiput tavoittavat pian kohteensa, liike jatkuu läpi laukaisun ja seuravaksi Rookalla on noutotehtävä.

Satu toteaa, että se tuntuma, johon hän tykästyi ratakokeilussa välittyy myös metsästystilanteessa. Aseen mutkattomuus, edelleen hyvä laukaisutuntuma ja tasapaino, joka on läsnä kaikessa tekemisessä – latauksesta varmistimen poiskytkemiseen ja ejektoreiden toimintaan – se tapahtuu siinä samalla, kun metsästäjä kiinnittää kaiken huomionsa riistalaukaukseen. Silmät seuraavat kohdetta ja vartalo vie asetta katseeseen. Ihan kuin aseensa, ei Satukaan tee mitään ylimääräistä.

Metsästyskauden jälkeen Blaser F16 Game tekee Satulle seuraa Riistapolku-kisoissa, joissa tarvitaan vähän tiukempia hauliparvia – niitä varten aseessa on vaihtosupistajia 3 kpl. Ase voi vallan mainiosti olla myös tyylikäs, tarjolla – ja Satun valinta – oli 4.luokan puut. Matkat taittuvat kovassa muovilaukussa, jonne kannattaa laittaa myös aseen pikapuhdistukseen tarvittavat välineet. Luotettavasta metsästysaseesta kannattaa pitää huolta!

Vaikuttaa siltä, että mestarilla on arvoisensa ase!