Lapuan 6,5×47 Lapua on edelleen suhteellisen uusi kaliiperi markkinoilla. Lapua esitteli toisen nimikkokaliiperinsa alkuvuodesta 2006 ja C.I.P. hyväksynnän se saavutti saman vuoden toukokuussa. Suunnittelun lähtökohtana oli tehdä design, jolla pystytään vastaamaan 6 mm BR dominointiin 300 m ammunnassa, mutta myös saavuttamaan jalansijaa muissa urheiluammunta lajeissa ja tarkkuuttaa vaativassa metsästyksessä.
Luodin halkaisijaksi valikoitui monestakin eri syystä 6,5 mm, joka siihen maailman aikaan lisäsi yleisesti suosiotaan kaikkialla maailmassa. Kannan halkaisija sekä latauspituus kopiotiin .308 Win kaliiperista, koska ajateltiin että silloinen olemassa oleva asekanta palvelisi uutta tulokasta käytännössä vain piippua vaihtamalla.
Lapua suoritti laajan testiohjelman LR- ja SR-nallitaskujen välillä ja päätyi lopulta valitsemaan SR-nallitaskun uuteen nimikko kaliiperiinsa. Tämä ratkaisu oli historian ensimmäinen lajissaan, kun puhutaan tämän koko luokan patruunasta ja sen suorituskyvystä.
Patruunalle haluttiin saada pienestä koostaan huolimatta suuri suorituskyky, niin luodin lähtönopeus mielessä kuin myös osunnan suhteen. CIP:hen kirjattiin maksimipaineeksi 4 350 bar, joka on 550 bar enemmän kuin 6,5×55 SE -patruunassa. Kaliiperin suuri osuntapotentiaali saatiin aikaiseksi järkevällä ja nykyaikaiselle patruunasuunnittelulla, johon otettiin ideoita olemassa olevista suorituskykyisistä patruunoista. Pienestä hylsykoostaan ja rajallisesta ruutitilavuudestaan huolimatta, 6,5×47 Lapua -hylsy toimii erinomaisena lähtöalustana myös tämän päivän pitkille, raskaille ja korkean BC:n omaaville luodeille.
6,5×47 Lapua edustaa patruunoiden keskikokoa ja se on hyvin verrannollinen .260 Rem ja 6,5 Creedmoor -patruunoiden kanssa. Luodin lähtönopeuksiensa puolesta kaliiperi sijoittuu näiden kahden edellä mainitun väliin, mutta toisaalta se omaa paremman tarkkuuspotentiaalin mitä nämä kaksi muuta kaliiperia. Suhteellisen maltillisillakin latauksilla 8,0 g / 123 gr luoti saadaan matkaan jopa 900 m/s / 2 953 f/s lähtönopeuksilla.
Suunnittelun lähtökohtana, eli 300 m:n ammunnassa sillä on ammuttu useampaan kertaan täydet 600 pistettä, joten senkin osalta kaliiperia voi myös verrata tarkkuudeltaan 6 mm BR –patruunaan. Kilpailukentillä 6,5×47 Lapua on saavuttanut mainetta 600 m kisoissa, PRS- ja silhuettiammunnassa sekä myös pitkän matkan tarkka-ampujakisoissa.
Kaliiperi onkin saavuttanut hyvin universaalin patruunan maineen. Sillä voi ampua kilpaa lyhyillä matkoilla, lyödä ennätyksiä keskipitkillä matkoilla ja kiusata isompia perinteisiä tarkka-ampujakaliipereita pitkillä matkoilla.
6,5 mm luotivalikoima on vähintäänkin valtava. Tarjolla on tähän kaliiperiin takuuvarmasti jokaiselle jotain ja laidasta laitaan. Erittäin kattava ja laaja jälleenlatausohjeistus löytyy muun muassa Vihtavuoren ja Hodgdonin nettisivuilta.
Edellä listattujen asioiden sekä helpon ja mukavan ammuttavuuden vuoksi suosittelemme kaliiperia, niille jotka panostavat tosissaan urheiluammuntaan lähestulkoon lajiin katsomatta. Emme myöskään halua unohtaa niitä metsästäjiä, joilla on taito ampua luoti haluamaansa paikkaan, kaataa riista tehokkaasti ja säästää itselleen arvokasta riistalihaa. Harrastat sitten sorkkien päällä juoksevaa riistaa tai huipputarkkuutta edellyttävää latvalinnustusta.
Lapua tarjoaa maailman laadukkaimman hylsyn lisäksi 5 eri tehdasladattua patruunaa eri käyttötarkoituksiin sekä kymmenkunta 6,5 mm luoti vaihtoehtoa kotilataajille.