Ruutia ja rautaa -blogi

29.9.2016

   
   
   
   
 

Tuulentytöt Karhukoulussa

Karhunmetsästäjien taidoista on puhuttu tänäkin syksynä paljon. Jahti sinänsä vaatii jo omat tietonsa, metsään ei voi vain mennä ja ottaa. Sekin on tiedetty jo vuosisatoja että varsinkin karhun kaatajalla on pakko olla taito hyppysissään. Nykypäivänä erityisesti ampumataitoa ei voi tarpeeksi korostaa koska kysymyksessä on kuitenkin suurimmasta pedostamme. Jo pelkästään tiukassa paikassa itsensä suojeleminen on erityinen toimenpide.

Meidän kotimainen karhumme on pääsääntöisesti tarkkavainuinen ja varovainen eläin jonka näkeminen normaalissa arjessa on harvinainen tapaus. Jos puolestaan lähtee hiihtämään pohjoisen napa-alueen jäätiköille vastassa on hieman erityisempi versio karhusta, nimittäin jääkarhu.

Jääkarhun erottaa meidän ruskeakarhustamme se, että se kokee olevansa vieläkin suurempi valtias omassa valkoisessa valtakunnassaan. Uteliaisuus, tai puhdas nälän ja itsevarmuuden yhdistelmä saa vuosittain aikaiseksi eritasoisia tilanteita ihmisen ja jääkarhun välillä.

Tällaisen mahdollisen tilanteen voisivat joutua kohtaamaan myös Tuulentytöt, neljän suomalaisen naisen retkikunta joka on talven aikana lähdössä ylittämään Grönlantia hiihtämällä. Jo itsessään se että päättää lähteä arktisiin olosuhteisiin 30 päivän ajaksi kaiken tarvittavan ahkiossa vetäen, on kunnioitettava teko. Kun siihen lisätään se että joukko on suhteellisen pieni, ja jääkarhut koko ajan ahtaammalla jäätikköjen sulaessa voidaan sanoa että retki vaatii jo hyvin monenlaisia taitoja.

Siksi tämä pääsääntöisesti metsästävistä naisista oli päättänyt myös harjoitella sen pahimman varalle. Jääkarhuun törmätessä ei voi koskaan tietää onko se vain utelias vai onko sillä myös nälkä. Jääkarhu kun ei välttämättä ole koskaan tavannut ihmistä, ja se on voinut seurata joukkoa kilometrinkin päästä pelkkien ruoanmurujen tuoksun herättämänä. Jo itse tilanne vaatii tietämystä pedosta ja sen käyttäytymisestä, mutta sitten jos se pahin toteutuu ja karhu päättää hyökätä, retkikunnalla pitää olla riittävät itsesuojelutaidot.

Tässä tapauksessa kaikki tämä tarkoitti Team Karhukoplan Karhukoulua. Joukon vetäjäveljeksistä varsinkin toinen, Ari Turunen, on kulkenut kertomassa karhunmetsästyksestä muuallakin joten oli luonnollista että Ari voisi kouluttaa myös Tuulentyttöjä puolustautumaan hyökkäävältä karhulta.

https://youtu.be/NBvwyJ2RM0A

Kanalinnustuksen avauksen aikaan kokoontui joukkio Ilomantsiin, Huhuksen ampumaradalle. Huhuksen kylällä karhunmetsästys on tuttua touhua ja siksi paikalliselta seuralta löytyy eräs Ilomantsin seudun ainoista karhuradoista. Hyökkäävän karhun taulua ei pääse turhan monessa paikassa koko Suomessa kokeilemaan joten tämä tilaisuus otettiin kiitollisena vastaan. Rata on sama jolla Turusen karhuveljet ampumataitojansa joka kesä hiovat.

Karhun hyökkäys on tilanne jossa ei enää  voi arpoa. Silloin on toimintamallin oltava tiukasti takaraivossa ja toiminnan pitää lähteä syvältä selkäytimestä. Malli on sama jolla esimerkiksi armeija ja pelastustoimen ammattilaiset toimivat. Toimintamalli muodostetaan suoraviivaiseksi prosessiksi joka runsaalla harjoittelulla muuttuu automaattiseksi toiminnaksi. Näin varmistetaan toimintakyky myös paineen alla. Ja mikäpä se korkeamman paineen aiheuttaja olisikaan kuin jäälohkareiden takaa yhtäkkiä eteen ilmestyvä nälkäinen jääkarhu?

Näitä tilanteita varten Ari rakensi retkikunnalle toimintamallin jossa kaksi avotähtäimillä varustettua asetta on aina nopeasti saatavilla ahkioiden päältä, kuitenkin lumelta suojasta. Patruunat olisivat valmiina lippaassa, ja varmistimella varustetuilla aseilla ensimmäinen toimenpide olisi vetää patruuna pesään. Sen jälkeen aseiden pääkäyttäjät, varmimmat aseenkäsittelijät, nostaisivat aseet valmiiksi. Karhun eleitä ja reaktioita tarkkailemalla voisi joukko päätellä sen aikeet. Tähän naisille tarjosi eväät todellinen suurpetojen tuntija, emeritustutkija Erik S. Nyholm omalla luennollaan. Jo pelkästään tämä luento oli varsinainen elämys, jota oli kunnia kuunnella.

Jos osoittautuisi että karhu päättäisi hyökätä, ampujien tulisi kiinnittää kaikki huomionsa kuplavolkkarin kokoisen eläimen ainoaan arkaan paikkaan, otsapenkereessä olevaan tennispallon kokoiseen alueeseen. Sen takana olisivat aivot, ainoa paikka josta eläimen saisi turvallisesti nurin lyhyellä matkalla. Ja matkahan todellakin olisi lyhyt sillä tiukkaan suojellun jääkarhun tapauksessa ampumapäätös pitää tehdä vasta sitten kun tietää että se todella on tulossa. Näissä tapauksissa kotimaassammekin matkaa on yleensä alle 30 metriä. Kuten tiedetään, kuolettavan keuhko/sydänosuman jälkeen karhu voi jatkaa vielä hyvinkin 100-200 metriä, pelkällä kiukulla.

Jotta osuman vaikutus olisi maksimaalinen, NorDis varustaa retkikunnan Lapuan Naturalis-patruunoilla. Sekä .30-06:n että 9,3x62:n piipusta lähetettynä Naturalis pysyy kovemmassakin otsaluussa kasassa, ja pääsee tunkeutumaan riittävän syvälle. Samalla avautumisen pitäisi olla tehokasta ja täten luodin tehon siis parasta mahdollista.

Jos laukaisupäätös jouduttaisiin tekemään, joukolla ei ole enää varaa arvailla. Ensimmäisen laukauksen pitää olla paineesta huolimatta paikallaan, eikä esimerkiksi kirsussa. Toisen laukauksen pitää olla salamana valmiina, eikä ase saa pudota olkapäältä latauksen ajaksi. Muuten se ratkaiseva sekunti on menetetty. Tavoite pitää siis olla että ampujalla olisi tarpeeksi aikaa ampua kaksi laukausta 30 metrin päästä lähtevään karhuun. Malliksi kouluttaja Turunen vielä esitteli mallisuorituksen omalla aseellaan.

Koulutuksen edetessä päästiin ensin siihen pisteeseen että osumat alkoivat löytyä avotähtäimilläkin ”tennispallosta”, sen jälkeen siihen tilanteeseen että latausliike tapahtui perän putoamatta olkapäältä. Näillä eväillä päivän päätteeksi voitiin todeta että joukosta jokainen pystyisi ampumaan vaadittavat kaksi laukausta. Niiden pitäisi riittää.

Päivän tärkein oppi oli kuitenkin osoittaa että rauhallisuudella asiat voi tiukassakin paikassa tehdä paremmin. Rauhallisuus syntyy varmuudesta, ja se taas syntyy riittävällä harjoittelulla. Lisäksi, jos on luonnetta lähteä moiselle taipaleelle, on varmasti luonnetta suoriutua myös jääkarhun kanssa. Toivottavasti tämä ajatus antaa keveyttä suksiinne, Tuulentytöt! Onnea matkaan!