Jatkoa Blaser-tiimin menestykselle!

15.8.2016

   
   
 

Jatkoa Blaser-tiimin menestykselle

Jos viime viikolla uutisoitiin todellisesta haulikkoammunnan superviikosta, sen siivittämänä menestys jatkui myös viime viikonloppuna.

Siilijärven Urheiluampujat ry järjestämät skeetin ikäkausisarjojen SM-kisat ammuttiin viikonloppuna ja kyseinen kilpailu oli myös Blaser-tiimissä ampuvan Oskari Lehtimäen kauden päätavoite.

Tavoite sai myös täyttymyksensä sillä Oskari ampui Y15-sarjan Suomen Mestariksi jo tutuksi käyneellä, omaa ennätystään sivunneella tuloksella 113. Viimeisen sarjan tulos 24 kertoo myös eräästä Oskarin vahvuudesta. Isänsä ja valmentajansa mukaan Oskarin vahvin alue on mentaalinen puoli ja jos pitkän kisan aikana pystyy pitämään tason 22-24 läpi kaikkien sarjojen voidaan asia vahvistaa helposti.

-Kyllä Blaser-tiimiin valinnalla on ollut iso merkitys henkisesti, toteaa Oskarin isä Harri. -Se on antanut varmuutta ja uskoa tekemiseen, hän jatkaa.

NorDis haluaa kiittää näistä sanoista ja hyvästä työstä tiiimin eteen sekä varsinkin onnitella Oskaria oikein olan takaa!