Ruutia ja rautaa -blogi

15.8.2016

   
   
   
   
   
   
 

Karhukoplan karhuveljekset

Jos lapsuus on kulunut seuratessa karhunmetsästykselle sielunsa myyneen isän touhuja, ei lopputulos ole yllätys. Jos koko touhuun liittyy vieläpä hieman salamyhkäisyyttä ja agenttileikin omaisia piirteitä ei ole ihme että saappaanvarren mittaisen pojan into herää.

Jos lisäksi elät Suomen tiheimmän petoesiintymän keskellä, ja olet pikkupoikana menettänyt rakkaan lemmikkikoirasi petojen suuhun voi olla liki varma siitä että metsästyksen saralla kiinnostus kääntyy suurpetoihin.

Näin kävi siis ilomantsilaisille Turusen veljeksille. Ari ja Tuomo ovat saaneet kosketuksen metsien mystiseen valtiaaseen, karhuun lähes konkreettisesti jo alle 10-vuotiaina. Heidän isänsä kuuluu niihin saamamiehiin, jotka huonommankin kannan aikana ovat onnistuneet kaatamaan lähes joka syksy kontion. Siksi jo esimerkiksi Tuomon ensimmäinen karhupassi päättyi jännittävien, pehmeiden karhunaskelten lähestymistä kuunnellen vietettyjen pitkien sekuntien jälkeen tiukkaan tilanteeseen. Passimiehistä vainun saanut karhu kun kääntyi naapuripassiin, jossa sitä ammuttiin. Pimenevä syysilta päättyi haavoittuneen karhun jäljittämiseen, ainoan lampun sammumiseen ja lopulta karhun valehyökkäysten jälkeen metsämiesten kannalta onnellisesti. Taas päätyi yksi karhu kylänmiesten perinteisten peijaisten keskipisteeksi, niin kuin monet kerrat aiemminkin.

Kun kuuntelee tarinoita noista ensimmäisistä hetkistä uskoo helposti sen että noissa lyhyissä sekunneissa varmasti käy se klassinen. Se tunne joka tekee sinusta joko loppuiäksesi karhunmetsästäjän tai saattelee sinut turvallisemmille poluille, vaikkapa kalastuksen pariin. Hetki jossa pimeys on täynnä karhun ärjyntää ja oksien risahtelua on varmasti juuri se jolloin koet vahvimmin eläväsi, tässä ja nyt.

Nyt, jokusen kymmentä vuotta myöhemmin tarina on johtanut siihen pisteeseen että veljekset ovat saaneet kerättyä ympärilleen joukon samanhenkisiä ihmisiä. He kutsuvat itseään Team Karhukoplaksi ja se oikeastaan kertoo kaiken olennaisen. Karhujahti on tiukkaa yhteispeliä jossa jokaisen on jaksettava painaa aloituksen ensimmäiset päivät yötä myöten karhuja etsien. Halukkaita kaatajia on muitakin ja karhu mystinen metsästettävä. Tietoa sen elintavoista ja kulkupaikoista siis tarvitaan, ja tiimiin myös karhunmetsästäjän tärkein apuri eli hyvä koira. Kymmenen kuukauden odotus tiivistyy jo ensimmäisten tuntien aikana tiiviiseen puurtamiseen ja luonnollisesti suuriin odotuksiin.

Jotta odotukset eivät ole turhia tarvitaan taidon lisäksi myös luonnollisesti hyviä välineitä. Ei liene sattumaa että Karhukoplalla ja Blaserin aseilla on läheiset välit. Kokemuksien karttuessa vähän yli tusinan kokoinen joukko on vähiin päin kaikki siirtyneet Blaserin suoravetolukkoisten käyttäjäksi. Sille on tietenkin selityksensä jo puhtaasti aseen lukkomekanismissa. Kokeilkaapa ehtiä ampumaan kolme laukausta siinä ajassa kun karhu lähtee ryntäämään 20 metrin päästä ja lopulta kaatuu 4 metrin päähän metsästäjästä, sitä ennen kyntensä petäjän kylkeen lyötyään. Se ei välttämättä kaikilla aseilla käy, varsinkaan jos ase on outo.

Toinen asia joka ratkaisee onnistumisen tiukassa paikassa on aseen käsiteltävyys. Pieni kokonaispituus ja silti täysmittainen piippu ovat Blaserin etuja jotka esimerkiksi Ari on jo ehtinyt toteamaan tärkeiksi. Se eräs kesken hypyn lonkalta ammuttuun laukaukseen kaatunut karhu muistuttaa edelleen tästä.

Kolmas etu jonka takia Karhukopla on todennut pelin kääntyvän Blaserin eduksi on viritin. Jos olet muutaman kerran törmännyt tilanteeseen jossa perinteinen varmistin on kääntynyt tuliasentoon karhun haukulle tiheiköissä hiipiessä, sinusta tulee helposti selkeätoimisen virittimen ystävä. Tämän aiheen ympärille kiteytyy kenties karhukiväärin tärkein ominaisuus, luotettavuus. Aseen pitää olla niin laadukas että voit luottaa siihen joka tilanteessa. Siksi Karhukoplan jäsenillä näkyykin käsissään joko Blaser R8X tai R8 Professional. Nyt jopa pari Success-versiotakin.

Kaliipereina karhujahdissa tarvitaan vähän järeämpää luokkaa koska karhu voi olla jopa hirveä isompi. Sen anatomia on sellainen että rintaontelon läpimitta voi ison karhun kohdalla olla yli 60 cm helposti. Siksi luodin on tunkeuduttava syvälle jotta se tavoittaa kaikki tärkeät elimet. Luodin massa auttaa tässä ja siksi Koplan kaliipereina ovatkin joko 9,3x62, .375 H&H tai .458 Win. Karhukaliiperien ollessa näin järeitä on vaihtopiipusta etua. Rataharjoittelun voi tällöin suorittaa pienemmillä kaliipereilla. Tyyppillisesti porukan aseissa toinen piippu on joko 6,5x55 tai .308 Win. 

Optiikan osalta karhujahti on hivenen paradoksaalinen jahtimuoto. Koirat ovat liikkeellä jo pimeän aikaan ja siksi ensimmäiset mahdollisuudet tulevat jo ennen auringonnousua. Optiikassa soisi siis olevan sen verran valovoimaa että sillä pystyy karhun erottelemaan tiheässäkin pöheikössä. Toisaalta taas varsinkin haavakkotilanteissa näkökenttä ei koskaan ole liian laaja. Uusimmat laajalla suurennusalueella varustetut superzoomit onneksi tarjoavat molempia sopivana kombinaationa. Turusen veljekset itse painottavat enemmän näkökenttää, mutta he ovatkin niitä jotka yleensä eniten esimerkiksi haavakoiden kanssa työskentelevät. Normaalilla passimiehellä voi olla vähän isompikin kiikari aseensa päällä, kunhan ei mennä liiallisuuksiin. Pääasia on että nopeita tilanteita auttamassa on valaistun ristikon punertava piste. 

Näillä eväillä siis Karhukopla valmistautuu jälleen uuteen kauteen. Pian on se hetki kun useammat meistä kahlaavat odottamaan sorsastuksen aloitusta kaislikon reunaan. Toivottavasti Karhukopla on siihen mennessä saanut hikisen urakkansa käyntiin ja itärajalla raikaisi ensimmäinen karhuhaukku.