Ruutia ja rautaa -blogi

28.7.2016

   
   
   
 

Lyalvale haulikonpatruunat – Myös pehmoille

Amerikkalaisessa haulikkomaailmassa painottuvat samat asiat kuin kivääripuolella. Kuten kiväärin kaliiperin valinnasta kertovassa artikkelissakin jo todettiin, tietty machoilu on  USA:n metsästyskulttuurissa tärkeää. Kokoa, näköä, tehoa ja ainakin kovaa ääntä pitää olla! Haulikonpatruunoissa amerikkalaiset ovat hakeneet tätä kaikkea nostamalla joko hylsyn pituutta tai haulikokoa.  BB-haulit, ekstrakovat pinnoiteet ja 89-millinen patruunapesä versovat kaikki tästä samasta juuresta. Sanat ”express”, ”nitro”, ”magnum” ja ”super” ovat kovassa käytössä myös haulikonpatruunoita markkinoidessa. 

Koska olemme monessa asiassa Euroopan amerikkalaisin kulttuuri, olemme omineet tänne paljon samaa. Vesilinnustuksen lyijyhaulikielto on luonnollisesti isolta osaltaan aiheen takana, mutta myös haulikolla metsästettävien riistaeläinten koon nousu on johtanut järeämpien apuvälineiden etsimiseen. Hanhet, ilvekset ja kauriit mielletään luonnollisesti isommiksi kuin perinteinen haulikkoriista eli kyyhkyt, sorsat ja rusakot.

Samalla ainakin internetin keskustelupalstoja lukiessa trendiksi on valitettavasti noussut myös haulikon tehollisen kantomatkan nostaminen. Illuusio siitä että haulikon tehoa pystyttäisiin rajattomasti edellä mainituilla asioilla nostamaan elää vahvana. Nyt etsitään jo patruunoita joilla pystyttäisiin ampumaan tehokkaasti 50-100 metriin, mikä luonnollisesti samalla venyttää myös eettisen metsästyksen rajoja äärimmilleen. Vain tietyt erikoispatruunat erikoistilanteissa pystyvät tähän.

Monissa tapauksissa unohtuu usein se mihin haulikon todellinen teho perustuu. Haulikon kohdalla puhutaan paljon shokkivaikutuksesta mutta samoin kuin kiväärissä, haulikon teho perustuu todellisuudessa puhtaasti riittävästi kudosvaurioita aiheuttavaan osumaan tärkeisiin elimiin. Haulikon kohdalla vain todennäköisyyttä osua vitaaleihin nostetaan hauliparvella, ammutaanhan sillä pääosin lentävää kohdetta. Todennäköisyys osua suuriin suoniin, keuhkoihin, sydämeen tai hermostoon on sitä isompi mitä enemmän hauleja kohteeseen osuu. Myös haulin luotiin verrattuna pienen koon vuoksi hauleja tarvitaan enemmän tehokkaaseen osumaan. Onneksi siis puhutaan paljon myös haulikonpatruunan ja haulikon tasaisesta osumakuvioista. Se on edelleen kaikkein tärkein perusta onnistuneelle haulikon riistalaukaukselle, ja tämä on todennettu jo 1950-luvun amerikkalaisissa tutkimuksissakin.

Jos siis muistellaan neuvoja kiväärin kaliiperin valinnasta ja verrataan niitä tähän tietoon voitaisiin helposti vetää se johtopäätös että haulikon ja kiväärin maaliballistiikka perustuvat samanlaisiin seikkoihin. Asia ei kuitenkaan ole näin. Jos kiväärissä luodin halkaisijan suurentamisella voi olla metsästäjän kannalta positiivinen vaikutus haavakanavan kokoon, ei haulin halkaisijan suurentamisella ole välttämättä yhtä suurta vaikutusta. Mitä suurempi hauli on, sitä vähemmän niitä patruunassa on jolloin osuman todennäköisyys heikkenee. Mikä vieläkin merkittävämpää sitä suurempi ison haulin hidastuvuus sekä ilmassa että maalissa on. Tällöin haulin tunkeuma ei välttämättä riitäkään kuin puhkaisemaan nahka. Haulin muodon vuoksi ison haulin lento ei ole yhtä stabiilia kuin luodin ja sen nopeus myös putoaa lentomatkan aikana nopeammin kuin pienellä haulilla. Samasta syystä sen kyky tunkeutua paksun höyhen- tai karvapeitteen läpi voi heikentyä. Vastus nousee pinta-alan kasvaessa eikä nopeutta voi loputtomiin nostaa paineen nousun vuoksi. Toisaalta kevyt, pieni hauli ei välttämättä lennä yhtä pitkälle kuin raskaampi hauli. Se yhtäläisyys kiväärin ja haulikon tehossa siis on että teho perustuu monen tekijän eli halkaisijan, massan ja nopeuden muodostamaan yhtälöön. Kaiken pitää jälleen olla balanssissa.

Isot 12/76 ja 12/89 kaliiperit ovat olleet yksi ratkaisu jolla asiaa on pyritty ratkaisemaan. Ajatus on että isompaan haulikuormaan mahtuu enemmän isompia hauleja. Samalla valitettavasti rekyyli nousee ja lähtönopeus hidastuu. Magnum ei siis ole aina se paras ratkaisu kun etsitään parempaa shokkivaikutusta.

Haulikkometsästyksen ja kiekkoammunnan emämaassa, Englannissa, on vallitsevana kovin toisenlainen kulttuuri. Metsästettävällä riistalla on luonnollisesti iso vaikutus asiaan, mutta kyllä saarivaltiossakin paljon sorsia ammutaan. Haulikkometsästyksellä on sielläkin pitkät perinteet. Kaikessa on kuitenkin mukana hieman toisenlainen ajattelutapa. Pitkä kokemus sekä sirojen, taittuvien haulikkoklassikoiden valmistajana että tiettyjen metsästystapojen vaalijana pitää englantilaiset metsästäjät tiukasti kiinni siinä faktassa että haulikonpatruunassa voidaan arvostaa myös keveyttä ja pientä kokoa. Siis ilman että sen teho putoaisi.

Eurooppalaisessa, ja varsinkin brittiläisessä metsästyskulttuurissa haulikkojahdit perustuvat paljolti riistan ylös ajamiseen. Toisin kuin amerikkalainen vesilinnustus, eurooppalaisessa jahdissa käytetään joko koiria tai ajoketjua nostamaan linnut ilmaan ja ajamaan kanit liikkeelle. Saalis voi siis lähteä liikkeelle varsin läheltä metsästäjää ja se siis ammutaan aina liikkeeseen. Varsinkin lintukoirien kanssa työskennellessä pitkien ampumamatkojen sijasta tärkeämpää on haulikuvion hyvä ja riittävän laaja peitto nopeasti ylös pärähtävän ja mutkitellen pakenevan linnun alas saamiseksi. Oletteko esimerkiksi koskaan kokeilleet osua 10 metrin päästä seisovan avanssista ylös pomppaavaa lehtokurppaan? Nopeaa, nyrkin kokoista maalia ammuttaessa korostuvat haulikkometsästyksen peruskivet: Aseen sopivuus, käsiteltävyys ja varsinkin patruunan toiminta. Ja tietenkin koiran ja ihmisen yhteispeli.

Samasta syystä moni englantilainen patruunavalmistaja korostaa valikoimissaan eri asioita kuin amerikkalaiset. Patruunat ovat usein perinteisiä, esimerkiksi erilaisilla pinnotteilla ei liikaa kikkailla. Huomio on tiukasti osumakuvioissa ja esimerkiksi lähtönopeutta haetaan eri keinoin kuin USA:ssa. Jos amerikkalainen pidentää hylsyä, englantilainen puolestaan pienentää haulikuormaa ja -kokoa. Näin saavutetaan helposti jopa 440 m/s lähtönopeudet mutta samalla myös tasainen peitto haulikuvioon. Muistetaan edelleen: Ei se haulien koko vaan tasainen kuvio.

Toinen keino parantaa patruunan kuviota ja toimivuutta erityisesti koirametsästyksen ampumamatkoilla on pidättäytyä perinteisessä huopavälitulpassa. Muovisessa kupissa haulit matkustavat pidempään, jolloin parvi myös pysyy tiiviimpänä. Kun haetaan patruunaan tasaista, tiheää peittoa joustava huopavälitulppa saattelee haulit pehmeämmin matkaan joten parvi pysyy rauhallisempana piipussa ja leviää nopeammin ilmassa. Samasta syystä englantilaisilla valmistajilla on usein myös paremmin vanhempiin, tiukemmilla supistuksilla varustettuihin haulikoihin sopivia patruunoita.

Lyalvale on yksi niistä englantilaisista valmistajista jonka valikoimissa korostuvat maan haulikkokulttuurin parhaat puolet. Valikoimassa on suomalaisiin jahtimuotoihin mainiosti soveltuvia patruunoita, kuten esimerkiksi kohta alkavaan kyyhkyjahtiin suunniteltu Pigeon Power. Sen erityispiirteet ovat 29 gramman kuorma 2,6 mm hauleja sekä edellä mainittu huopavälitulppa. Näillä eväillä patruunan lähtönopeus on saatu nostettua vauhdilla lentävälle kyyhkylle sopivasti 442 metriin sekunnissa. Luultavasti jahtipeltosi maanomistajakin on ilahtuneempi luonnossa hajoavista huopatulpista kuin muovisilpusta pellollaan. Patruunan suositushinta on 12 €/25 patruunan rasia.

Toinen alkukauden jahteihin ja myös myöhemmän syksyn riekko- ja fasaanijahteihin sopiva patruuna on Super Game. Sitä on kahta eri versiota, sekä huopatulpalla että muovikupilla. Huopatulpalla varustettu versio on kevyemmällä 32 g latauksella, kun muovikuppinen versio pitää sisällään normaalin 36 g hauleja. Molempien patruunoiden nopeus on 419 m/s.

Sorsastajalle löytyvät sekä Steel Game että Steel Magnum Game. Steel Game on rakennettu vastaamaan CIP:n ns. Standard Steel-kategorian patruunaa, eikä nykyään tavanomaisempaa High Performance Steel -kategoriaa . Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että Standard Steel patruunaa pystytään ampumaan kaikilla moderneilla, vähintään 930 barin koeammuntapaineilla koestetuilla aseilla, vieläpä kaikkien supistajien läpi. Tähän kategoriaan teräshaulipatruuna pääsee jos siinä on 1) Alle 3,25 mm haulikoko 2) Lähtönopeus alle 425 m/s 3) Maksimipaine keskiarvomittauksessa on 740 bar tai alle ja 4) Hylsyn pituus on 65 tai 70 mm. Kuten arvata saatta, Steel Game on siis 32 g latauksella ja koon 4 eli 3,25 mm haulilla varustettu teräshaulipatruuna. Suositushinta 13,90 €/25 kpl.

Steel Magnum Game on luonnollisesti High Performance Steel-kategorian patruuna koska se on 12/76 hylsyllä ja 36 gramman latauksella varustettu. Tämän patruunan ampumiseen vaaditaan se nykyaikainen, ranskanliljalla leimattu teräshaulikelpoinen ase. Saatavilla haulikoot 1, 3 ja 4. Suositushinta 19,90 €/25 kpl. 

Vanhempien aseiden omistajia hellitään usealla erikoismallilla. Esimerkiksi pahvihylsyllä ja huopatulpalla varustettu Paper Case Game. Hylsyn koko on 12/65 ja patruuna varustettu koon 5 eli 2,8 mm hauleilla. Loistava patruuna myös uudempia aseita esimerkiksi pienempien kanalintujen metsästyksessä käyttäville. 

Game-sarjasta löytyvät vielä kaliiperit 20/67 ja 16/65. Molemmissa muovihylsy ja huopatulppa. 20/67-kaliiperinen versio on 32 g latauksessa ja saatavilla on haulikoot 5 ja 6. 16/65-kaliiperin version haulilataus on 30 g ja haulikokoina löytyvät samat. Lähtönopeus kaikissa versioissa 419 m/s ja suositushinta 19,90 €/25 kpl rasia.

Lisäksi maahantuojan varastosta löytyy Supreme joka on kaliiperin 28/70 patruuna. Se on edellisten tavoin muovihylsyinen ja huopatulppainen patruuna, ja siitä löytyy haulikoko 6 eli 2,6 mm. Patruunan lähtönopeus on 411 m/s ja suositushinta 22,90 €/25 patruunan rasia.

Metsästyspatruunoiden lisäksi NorDisin valikoimasta löytyvät luonnollisesti myös Lyalvalen kiekkopatruunat. Alkavaan kyyhkyjahtiin tärppinä voisi heittää Parcourin joka on varustettu sporting-patruunoiden tyyliin 28 g latauksella ja koon 6,5 eli 2,5 mm hauleilla. Patruunassa on nopeutta jo 457 m/s joten kyyhkyllekin ennakoiden pitäisi pysyä normaalien rajoissa.

Näillä Lyalvale-eväillä siis NorDis Oy pyrkii tarjoamaan englantilaisen haulikkoperinteen parhaat helmet myös suomalaisille metsästäjille.