Ruutia ja rautaa -blogi

29.6.2016

   
   
 

 

 

 

Kiväärin kaliiperin valinta

Metsästyskiväärien kaliiperivalintoihin liittyy paljon jopa suoranaisia myyttejä. Asiaa on vuosikymmenien varrella mutkistanut esimerkiksi se että terminaaliballistiikan monimutkaisuutta on pyritty suoristamaan keksimällä erilaisia matemaattisia kaavoja jolla aseen tehoa yritetään kuvata. Ehkä eräs huonoin esimerkki on TKO, Taylor Knock-Out Value, jolla ei ole paljoakaan tekemistä käytännön kanssa.

Toinen merkittävä seikka joka on ohjannut varsinkin aloittelevien metsästäjien kiväärivalintoja on markkinoiden paine. Patruunoiden valikoima ja saatavuus, hinta ja suosio oman seuran metsästäjien keskuudessa ohjaavat valintoja.

Joskus voi kuitenkin käydä niin että se valinta kohdistuu kaliiperiin joka ei ole optimaalisin omaan käyttöön. Haaste tietenkin on että todellisuudessa ei ole yhtä yleiskaliiperia joka olisi jokaisessa metsästysmuodossa toimivin. Tästä syystä esimerkiksi vaihtopiippukiväärit yleistyvät koko ajan. Tyypillinen yhdistelmä, 6.5x55 ja 9.3x62 ovatkin jo optimoituja lähes kaikkeen mitä Euroopassa vastaan tulee, isompien riistaeläinten vuoristojahdit pois lukien.

Miten sitten kiväärin kaliiperi pitäisi oikeasti valita?

Aivan ensimmäisenä unohda nuo edellä mainitut myytit. Metsästyskiväärin teho ei perustu mihinkään salamaniskun kaltaiseen kaatovoimaan, saati pysäytystehoon. Juoksevaa 200 kilon hirveä saa moukaroida melkoisella tykillä ennen kuin löytyy sellainen vastavoima joka kumoaa eläimen oman liikevoiman. Kukaan ei pysty sellaisella olkapäältä ampumaan joten jätetään ne osumasta taaksepäin singahtavat maalit Hollywoodin heiniksi.

Monien tutkimusten pohjalta voidaan todeta että on vain riittävä määrä luodin aiheuttamaa kudosvauriota. Oikea määrä kudosvauriota oikeassa kohtaa takaa riistaeläimen nopean ja eettisen lopun.

Ei siis ole mitään iskua, shokkia tai nuijan lyöntiä. Totuus on se että yhteys riistaeläimen ja metsästäjän välissä on vain yksi pieni esine, se luoti. Luoti tekee kaiken työn ja hylsy on vain laukaisualusta joka määrittelee millä etäisyydellä luodille tarjoutuu parhaat toimintaedellytykset. Kun puhutaan laajenevasta suurriistaluodista on luoti nimittäin toimitettava kohteeseensa luodin optimaalisessa avautumisikkunassa. Sksi on myös usein turha miettiä yksittäistä arvoa, kuten luotin halkaisijaa, painoa, nopeutta tai  jouleja. Pitäisi miettiä sitä että minkälaiseen kudokseen ja kuinka isoon eläimeen luoti ammutaan ja miten tuo kaikki vaikuttaa luodin laajenemiseen. Luodin työskentelytehoon vaikuttaa niin moni parametri ettei ihme että aiheesta on niin paljon myyttejä.

Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä että kudos vaurioituu kun siihen kohdistuu riittävä rasitus. Kun tämä vaurio muodostuu tärkeimpiin sisäelimiin saadaan aikaan onnistunut, nopea kaato. Luodin aiheuttama haavakanava pitää olla oikeassa syvyydessä ja halkaisijaltaan riittävä. Lihaksiin ja nahkaan muodostuvat isot reiät eivät nopeuta tätä prosessia vaan yleensä aiheuttavat vain turhaa tuskaa. Iso ulostuloreikä voi siis olla myös osoitus siitä että luoti ei ole ehtinyt avautumaan oikeassa syvyydessä. Tuloksena voi olla pitkä jäljitys. Keski-Euroopassa ihannoidaan isoja reikiä nahkassa siksi että siellä ollaan keskimäärin huonompia ampujia kuin esimerkiksi meillä. Siksi verta vuotavat haavat ovat tärkeitä jäljestyksen kannalta.

Parempi ratkaisu on kuitenkin tehokas osuma oikeassa paikassa. Tämä saadaan aikaan sillä että metsästäjän käsissä on ase jolla hän pystyy sijoittamaan osuman oikeaan paikkaan. Ei pitäisi sanoa ”Käytä tarpeeksi isoa asetta” vaan pitäisi sanoa ”käytä sopiva määrä asetta”. Isot norsupyssyt puoltavat paikkansa Afrikassa jossa riistaeläinten nahka on niin kovaa että vain avautumaton solidi läpäisee sen. Luodin on siis tehtävä työnsä laajenematta koska normaali hirviluoti vain tylpistyisi nahkaan.

Tästä siis päästäänkin siihen että mikä sitten on oikea tapa valita metsästyskiväärin kaliiperi?

Aivan ensimmäisenä kannattaa kysyä itseltään mitä aikoo ampua? Tätä helpottaa kun jakaa riistaeläimet eri luokkiin niiden anatomian mukaan. Huom. Tämä jaottelu on siis eri asia kuin lain määräämät teholuokitukset.

Luokka 1: Pienriista. Tähän luokkaan voidaan lukea kaikki ne eläimet joiden lihaskudos on ohutta, pehmeää ja joiden paino on alle 20 kg. Luodin ei tarvitse laajentua tuottaakseen riittävän tehon, vaan luokkaan kuuluvia kanalintuja, pienpetoja ja kauriita voidaan periaatteessa ampua kokovaipalla. Tyypillinen lyijysydäminen laajeneva hirviluoti ei välttämättä edes ehdi avautua näin kevyen vastuksen aiheuttamassa kudoksessa eikä se syötävän riistan osalla ole edes suotavaa.

Tärkeämpää on kaliiperin tarkkuus ja muu ballistinen toimivuus nimenomaan ilmassa. Tunteettomuus tuulelle ja looginen kohtuu suora lentorata ovat hyviä ominaisuuksia tämän luokan eläimiä metsästäessä. Tyypillisesti Suomessa on käytetty pieniä 5,7 mm/.22-kaliiperin keskisytytteisiä kaliipereja mutta koska niillä on omat haasteensa ampumaetäisyyksien ja tuulen kanssa, 6 mm ja 6,5 mm kaliiperit ovat yleistyneet. Vaihtopiippukiväärin ostajalle tästä valinnasta on se lisäetu että yleensä pärjää ilman erillistä lukonpäätä. Esimerkiksi 6,5x47 Lapua, 6.5x55 ja .308 Win käyttävät samaa lukonpäätä kuin suosittu hirvikaliiperi 9.3x62.

Luokka 2: Keskikokoinen riista. Anatomisesti tähän luokkaan pitää meillä laskea jo sellaiset eläimet kuin iso majava. Majavan lihas on tiivistä ja sen aiheuttama vastus luodille on jo toista luokkaa kuin esimerkiksi ketun. Lihasmassan paksuus on myös suhteessa suurempi. Sama pätee hylkeeseen. Tyypillisimmät tämän luokan eläimet ovat meillä kuitenkin valkohäntäpeura ja kaikki muu 20-100 kg eläimet. Kyllä, tällä perusteella esimerkiksi pieni hirvenvasa voidaan laskea tähän  luokkaan. Muistetaan että anatomiset luokitukset ovat eri asia kuin lain luokitukset ja luoti tekee töitään nimenomaan riistaeläimen anatomiaa vastaan.

Samoilla perusteilla luokkaan voidaan laskea myös iso osa ulkomailla metsästettävistä peuroista ja antiloopeista, jopa pieni villisika ja mustakarhu. Luokituksen skaala on iso, ja varsinkin yläpäässä voidaan miettiä että olisiko suurriistakaliiperi jo yhtä toimiva. Se olennaisin asia on kuitenkin se että tässä luokassa riistaeläimen torso on huomattavasti kapeampi kuin suurriistalla. Luodin tunkeumaksi riittää 30 cm ja luodin laajeneminen pitää alkaa heti. Niin sanottu ”kontrolloidun avautumisen” luoti saattaa ehtiä tunkeutumaan lähes 10 cm ennen kuin se alkaa avautumaan ja tällöin menetetään luodin tehokasta työaikaa niin että suurin teho voikin osua kohtaan jossa luoti jo poistuu eläimestä. Tuloksena paljon tuskaa sekä eläimelle että metsästäjälle koska edessä voi olla pitkä jäljestys.

Keskikokoisen riistan luoti saa siis olla painoluokaltaan kevyempi kuin suurriistaluodin. Tyypilliset keskikokoiset riistan kaliiperit eli 6,5 mm ja 7 mm kaliiperit tarjoavat sopivat luodinpainot luonnostaan koska tämän luokan tyypillisempien kaliiperien hylsytilavuudet ovat optimoituja noin 8-10 g luodeille. Tällöin luodin halkaisijan ja painon suhde eli SD (Sectional Density) on hyvä keskikokoiselle riistalle. Tämä on yksi parametri kun mietitään minkä kokoisen luodin tunkeuma on sopiva keskikokoiselle riistalle.

Luodin rakenteeseen kannattaa myös kiinnittää huomiota ja tässä luokassa ovatkin tyypillisiä erilaiset polymeerikärkiset pitkän matkan metsästysluodit. Ne avautuvat hieman nopeammin kuin tyypillinen bondattu lyijysydänluoti. Modernit kupariluodit ovat hyviä tässä luokassa koska ne ovat muutenkin kevyempiä kuin lyijyluoti ja esimerkiksi Lapua Naturalis alkaa avautumaan heti kohteeseen osuessaan.

Edellämainituista syistä esimerkiksi 6,5x55 ja 6,5x47 Lapua sekä vanhat eurooppalaiset klassikot 7x57, 7x57R, 7x64 ja 7x65R ovat loistavia valintoja keskikokoiselle riistalle. Myös .308 Win on juuri optimaalinen tämä luokan luodinpainoilla, onhan se alunperin suunniteltu 9-10,7 gramman (140-165 grainin) luodinpainoille. Näillä kaikilla voi huoletta ampua myös pienriistaa. 

Luokka 3: Suurriista. Tässä luokassa puhutaan jo 100-500 kg eläimistä, joilla on paljon lihasmassaa ja leveä torso. Luoti saa kahlata laajaa rintaonteloa jo 40-50 cm syvyydelle asti. Luoti myös voi joutua läpäisemään paksumman lihasmassan ja luuosumassa myös keskikokoista riistaa vahvemmat luut. Siksi käytettvävän kalipeerin pitää pystyä takaamaan se että luodissa riittää enegriaa tekemään kaikki tämä. Se varmistetaan luodin massaa ja/tai nopeutta nostamalla. Koska meillä ammutaan tyypillisesti lyhyillä ja keskipitkillä matkoilla niin tyypillisesti ensin nostetaan luodin painoa, vasta sitten nopeutta. Samalla yleensä nostetaan luodin halkaisijaa mutta jos aikoo ampua vähääkään pidemmille matkoilla kannattaa huolehtia siitä että valitun kaliiperin tyypillisin luodin painon ja halkaisijan suhde säilyy ballistisen kertoimen kannalta ihanteellisena. Lyhyt, paksu ja painava luoti ei vakaudu niin hyvin ja sen hidastuvuus on aina suurempaa kuin ohuemman ja pidemmän luodin. 

Tästä syystä hieman isommalla hylsytilavuudella varustetut .30-kaliiperiset patruunat ovat toimivia suurriistalle. Niissä pystytään käyttämään hyvin jopa 12-13 gramman lyijyluotia, vastaava kupariluotia luokassa 10-11 grammaa. Kaliiperit kuten .30-06, .300 WSM, .300 Win. Mag. Ja .300 Blaser Mag ovat siksi toimivia meidänkin suurriistajahteihin kunhan varmistaa että lähtönopeus jää alle 850 m/s. Tällöin luodin toiminta varmistuu lyhyilläkin matkoilla. Meillä käytetään paljon pienempää .308 Winiä mutta koska sen ihanteellinen luodinpaino jää alle 11 gramman on sen teho varsinkin keskipitkillä matkoilla jo rajoilla. 

Isompien .30-kaliiperisten käyttöä suurriistajahdissa puoltaa nykypäivänä myös se että ne ovat toimivia kaliipereja ulkomaiden keskipitkillä ja pitkillä matkoilla tapahtuvissa jahdeissa. 10-12 gramman luoti noin 900 m/s lähtönopeudella lentää pitkälle ja suoraan. Jos suunnitelmissa on matkustaa Afrikkaan ampumaan plains gamea eli antilooppeja ja vastaavia tasangoille ja vuoristoon on .30-kaliipeinen magnum hyvä valinta. Se on sitten jo vähän makuasia on kyse WSM, WM, Blaser Mag vai joku muu, .300 WSM on näistä ehkä ”kevyin”.

Suurriistakivääreissä trendi on ollut välillä järeämpään päin, jopa Afrikasta tuttujen .375 H&H ja .458 Win tasolle asti. Jos aikomuksena on reissata Afrikkaan ja tarvitsee siksi järeää kaliiperia ovat perustelut näiden kaliiperien käyttöön olemassa.  Huomoidaan kuitenkin että luodin painon ja nopeuden nosto vaikuttavat molemmat rekyyliin. Kun muistetaan vielä että osuma pitää isollakin kaliiperilla olla oikeassa paikassa niin Skandinavian suurriistalle optimaalisempi ja helpommin ammuttava vaihtoehto löytyy yleensä näiden kahden luokan välistä.

Esimerkiksi tämän hetken suosituin suurriistakaliiperimme 9.3x62 on vielä suhteellisen mukava ammuttava. Yleisestikin ottaen vanhat perinteiset keskieurooppalaiset kaliiperit ovat miellyttäviä ampua. Ne ovat suunniteltu sen aikaisille aseille ja materiaaleille ja siksi ne ovat matalapaineisempia kuin amerikkalaiset magnumit. Tällä hetkellä päätään nostaa esimerkiksi klassikko 7x64 koska kupariluotien yleistyminen keventää luodinpainoja. Siksi 7 mm luotien SD riittää vielä pienemmälle suurriistalle kuten kotimaiselle hirvellemma, villisialle ja saksanhirvelle joten tällainen kevyemmin ammuttava klassikko voi olla hyvä valinta suurriistajahteihimme, jos ei äänenvaimenninta aseeseensa halua rekyyliä keventämään.

Ainahan voi myös vilkaista ”välimallin” kaliipereihin kuten esimerkiksi 8x68 S ja erilaiset .338-luokan kaliiperit. Näillä kaikilla on oma hyvä historiansa ulkomaisissa jahdeissa, 8x68S on toki meillä harvinainen mutta esimerkiksi Saksassa suosittu juuri Afrikan jahtien vuoksi. Jos kokee että rekyylin puolesta pystyy ampumaan näillä magnumeilla tarkasti niin eihän mikään estä metsästämästä suurriistaa myöskään .338 Lapua Magilla. Lapua Magnum on ainoita kaupallisia .338-luokan patruunoita jonka hylsyntilavuus sopii yli 15 gramman luodeille. Esimerkiksi .338 Win Magin ja .338 Blaser Magin optimi luodinpaino on 14,9 grammaa. Raskaammista luodeista johtuen Lapua Magnumin luotien painon ja halkaisijan suhde (Eli se SD) on ballistisesti loistava. Se puoltaa kaliiperin käyttöä suurriistan metsästykseen pidemmillekin matkoille.

Nyt kun metsästettävien riistaeläinten kokoluokka on selvillä kannattaa miettiä vielä kuinka pitkälle matkalle tyypillisesti kyseisiä riistaeläimiä ampuu. Varsinkin ruoaksi käytettävien eläinten osalta lähtönopeus kannattaa sovittaa ampumamatkan mukaan jakamalla matkat kolmeen luokkaan:

-Lyhyet matkat, alle 100 metriä

-Keskipitkät matkat, 100-150 metriä

-Pitkät matkat, 150-300 metriä

Luodin nopeudella on iso merkitys koska läheltä ammuttu nopea luoti tekee vain isot lihastuhot mutta ei ehdi tuottamaan riittäviä sisäelintuhoja. Lähtönopeuden ollessa alle 850 m/s voi kaliiperilla ampua vielä suhteellisen hyvin lyhyille matkoille, mielellään raja on hieman tuon alapuolella. Keskipitkillä ja pitkillä matkoilla luodin lähtönopeus voi olla jo 850-900 m/s. Nopeus suoristaa aina lentorataa ja varmistaa sen että luodilla on vielä pidemmälläkin matkalla avautumisen kannalta optimaalinen nopeus. Tyypillisesti perinteinen lyijysydänluoti avautuu noin 600-1000 m/s nopeuksilla, kupariluodeissa vaihtelua on enemmän. Lapua Naturalis on materiaalinsa ansiosta helpommin avautuva kuin moni muu kupariluoti ja siksi se avautuu jo 500 m/s nopeuksissa.

Kaliiperin valinta on siis kieltämättä monimutkainen asia. Hyvään lopptulokseen pääsee kuitenkin kun sovittaa käytettävän luodin aina metsästettävään riistaeläimeen. Se pieni tekijä metsästäjän ja riistan välillä on se yhtälön tärkein osa, ja kaliiperi mahdollistaa oikeanlaisten luotien käytön kulloisellekin ampumaetäisyydelle sopivalla tavalla. Pidä katse siis luodissa!