Ruutia ja rautaa -blogi

23.3.2016

   
   
   
 

NorDis kampanja-aseet 2016: Mauser-kiväärit

Jos aseseppä Franz Mauser olisi tiennyt miten hänen jälkikasvunsa vaikutti saksalaiseen aseteollisuuteen, olisi hän haljennut ylpeydestä jo ennen lastensa syntymää. Itseasiassa hänen pojillaan oli laajempikin vaikutuspiiri, sillä yksi pojista matkusti aikanaan Amerikkaan ja löysi työpaikakseen erään pienyrityksen nimeltään E.Remington & Sons.

Kaksi veljeksistä, Wilhelm ja Paul, innostuivat kuitenkin aseiden kehittelystä kotimaassaan. Heidän uransa lähti liikkeelle jo ennen Mauserin perustamista, vuonna 1872 kun heidän ensimmäisen kiväärimallinsa tilaukset kasvoivat niin että veljesten piti hankkia tuotantotiloikseen muunmuassa isänsä vanha työpaikka.

Kuten arvata saattaa, M71:n asiakkaat löytyivät armeijoista. Sotilasaseet ovat olleet vahvasti Mauserin virallisesti vuonna 19874 alkaneen historian alkutaipaleella mukana. Tämä on ymmärrettävää koska 1900-luvun taitteessa metsästysaseiden markkinat olivat vielä kovin pienet. Mauserin sotilaskivääreillä on kuitenkin ollut valtava vaikutus siviilipuolen metsästysaseisiin. Kaikkihan me tiedämme legendaarisen m98:n. Tämä Saksan armeijalle kehitetty malli valloitti helposti paikkansa esimerkiksi Saksan siirtomaihin Afrikkaan lähteneiden tilallisten metsästysaseena. Loppu onkin historiaa. Mauser 98:a on kopioitu, lisenssoitu, muokattu ja käytetty varmasti enemmän kuin mitään muuta konstruktiota maailmassa erilaisten metsästysaseiden pohjana. Sata miljoonaa M98 kivääriä on tae tästä.

Afrikassa luotiin myös iso osa Mauserin maineesta suurriistakiväärinä. Eikä pelkästään itse Mauserin toimesta, vaan myös englantilaisen Rigbyn toimesta. Käsi ylös kuka ei tunne W.D.M. ”Karajamo” Belliä ja hänen ammattimetsästäjän uraansa? Kyllä, jo hänen työkalunsa oli Mauserin ja Rigbyn yhteistyön tuloksena syntynyt Rigby, kaliiperissa .275 Rigby (Tutummin 7x57 Mauser). Mauser toimitti tuolloin kaikki Rigbyn käyttämät lukkopiiput. Rigbynkin legenda perustuu siis Mauser m98-malliin. Ensimmäinen yhteistyön jakso kesti vuodet 1900-1960. Nyt tämä yhteistyö on jälleen aktivoitunut kun Mauser osti Rigbyn. Onneksi myös Rigbyn tehdas on nyt palautunut perinteitä kunnioittaen Lontooseen, muutaman Kalifornian vuoden jälkeen. Jälleen kerran legendaariset Rigby-kiväärit siis perustuvat aitoon Mauser M98-lukkopiippuun, ja se on tärkeä pala Afrikan historiaa se. 

Nykyään tätä M98:n viitoittamaa legendaarista polkua kulkee myös vuonna 2003 esitelty M03. Siinä  on paljon samanlaisia vivahteita, mutta modernissa muodossa. Pitkä, järeä lukko on suunniteltu syömään isommatkin Afrikka-kaliiperit ja konstailematon, suoraviivainen tukki on myös muotoiltu ajatellen esimerkiksi .375 H&H tai .416 Rem. Mag. kaliipereilla ampumista. Suoralla harjalla varustettu perä suuntaan rekyylin niin että sen pystyy hyvin hallitsemaan. Monet yksityiskohtat itse lukon toimintaa myöten tuovat myös tuulahduksen savannien kuumuudesta. Mauser M03 siis jatkaa kunniakkaalla Mauser-polulla.

Se suurin ero vanhaan M98:aan on kuitenkin itseasiassa erittäin merkittävä. Modulaariseksi vaihtopiippukivääriksi suunniteltu M03 mahdollistaa aseen luonteen täydellisen muuttamisen. Jos Afrikan savannit, ja sen suurriista eivät olekaan kohteenasi, voit rakentaa M03 aktion ympärille oikeastaan mitä vain. Jos kaipaat tarkkaa pitkän matkan lintukivääriä valitset varmasti aseeseesi polymeerisen Target-tukin, jossa on myös säädettävä poskipakka. Vaimenninkierteellä varustettu piippu on riisuttu avotähtäimistä, liipasin on vakiona tarkkaan työhön sopiva herkenninversio. Lisäksi ase on varustettu tarkkuusammuntaan sopivilla tuilla, edessä luonnollisesti bipodi ja takatukin alla monopodi. Näillä työkaluilla Mauser M03 Targetin saa varmasti tuettua riittävän vakaasti sitä tarkkaa laukausta varten. 

Jos taas kaipaat konstailematonta työkalua skandinaavisen suurriistan metsästykseen löytyy sinulle jo valmiiksi Mauserin räätälöimä Extreme. Kumisilla otepinnoilla varustettu polymeeritukki kestää syksyn sateet, kotimaamme kampanjamallin 50 cm piippu tekee aseesta kätevän koiramiehen aseen. Ja kun piippuun ruuvaa vielä A-Tecin vaimentimen, kuuluu vain vaimea poksaus kun Mauser tekee työtään. Aseen sydän on kuitenkin se sama M03-aktio jossa on huomioitu vaativimmankin afrikkalaisen jahdin tilanteet. Samat ominaisuudet hyödyttävät metsästäjää esimerkiksi karhujahdissa. Lukon käyttö on jouhevaa, syöttö toimii varmasti ja viritin luo turvaa. Jos haluaa vielä lisäsuojaa pusikoissa rymyämiseen, MagSafe pitää lippaan varmasti paikallaan ja MuzzleSafe roskat ja veden pois piipusta. 

Näillä molemmilla versioilla on siis sama sydän, mutta eri kuoret kuin Afrikan jahteihin tarkoitetuilla malleilla. 

Safari-historian lisäksi Mauser on historiassaa kuitenkin tehnyt myös paljon muuta. M98:n jälkeisessä ajassa Mauser on tuottanut paljon erilaisia versioita aiheesta tavallinen, keskieurooppalainen metsästyskivääri. 1920- ja 1930-luvuilla tehtiin mallit M, B ja K jotka olivat hyvin perinteisiä, siroja eurooppalaisia metsästysaseita. Vuonna 1966 julkaistiin malli M66 joka oli ensimmäinen vaihtiopiippukivääri Mauserilta. Tärkeimpänä innovaationa lukko, joka mahdollisti kiväärin lyhentämisen piipun pituuden kärsimättä. Juuri niitä ominaisuuksia joista metsästäjä hyötyy. 

Onpa Mauser tehnyt myös suoravetolukkoisia kivääreitä. M96 tuotiin markkinoille 1995 ja siitä tehtiin myös versio 96 S, joka oli ensimmäinen rosteriversio polymeeritukilla. Juuri sellaista funktionaalisuutta jota huonommissakin olosuhteissa metsästävä kaipaa. Kaikki tämä jälleen metsästäjän hyödyksi. 

Kun Mauser täytti 140 vuotta, päätti tehdas tarjota metsästäjille lisää ilman kompromisseja suunniteltua toimivuutta. Useat meistä eivät tarvitse vaihtopiippuominaisuutta, mutta kaipaavat samaa luotettavuutta ja toiminnallisuutta kuin perinteiset Mauser-suurriistakiväärit. Siksi Mauser toi markkinoille M12-mallin. 

Koska vaihtopiippuominaisuutta ei tässä mallissa tarvita, voi konstruktio olla myös muutenkin yksinkertaisempi. Vaihtopiippu vaatii yleensä myös optiikan nopean vaihdon, joten kiinteäpiippuisessa voidaan sekin asia tehdä yksinkertaisemmin. Samalla tuotantotekniikat ovat suoraviivaisempia, ja tämä kääntyy metsästäjän hyödyksi luonnollisesti myös tuotantokustannusten kohdalla. 

Se, mistä ei kuitenkaan myöskään M12:n kohdalla ole tarvinnut luopua ovat räätälöinti ja keskieurooppalaisen kiväärin sielu. Saksalaiselta kivääriltä odotetaan yleensä hieman enemmän, ja siksi esimerkiksi tänä vuonna on tullut vaihtoehdoksi SRS-varmistimen rinnalle virittimellä varustettu versio M12:sta. Myös kiikarin pikajalka tulee mahdolliseksi vuoden 2016 aikana, jos haluaa käyttää kivääriään kahdella eri tähtäimellä eri tilanteissa. 

Mauser M12:a on vuodelle 2016 räätälöity useampi versio. Jokainen niistä edustaa omaa linjaansa, ja osoittaa sen että tässäkin tapauksessa saman sydämen ympärille voidaan rakentaa hyvin erilaisia tulkintoja aiheesta metsästyskivääri. Valinta vain tehdään nyt jo ostovaiheessa. Otetaan esimerkiksi malli M12 High Grade, joka edustaa sitä perinteisempää saksalaista linjaa. Puuluokan 4 tukki on tyylikäs ja elegantti, ja sillä M12 itseasiassa muistuttaa paljon esi-isäänsä, Mauser m98:aa. 

Jos mennään janan toiseen päähän, löytyy sieltä uutena M12 Impact joka edustaa täysin toista ajattelua. Tämä kivääri on rakennettu kevyeksi hiivintäjahtikivääriksi, joka kuitenkin ampuu kauas. Kilometriin itseasiassa. Piippu on 51 cm pitkä, uritettu piippu ja kaikki metalliosat ovat hopeanvärisellä Ilaflon-pinnoitteella päällystetty, kestämään esimerkiksi Brittein saarten sateet ja muut säät. Lukon päällä on 20 MOA:n kallistuksella varustettu Picatinny-kisko pitkän matkan tähtäimen asennusta varten. Kaksi hihnalenkin nastaa etutukissa mahdollistavat sekä hihnan käytön että bipodin asentamisen. Näin on saatu ase jolla nummilla peurojen perässä hiipivät metsästäjät pääsevät tavoitteeseensa. 

Todellakin kaksi täysin äärimmäistä tulkintaa samasta aiheesta. 

Koska tiedämme meidän suomalaisten metsästäjien vaatimukset, olemme rakentaneet M12:sta omat paketit myös tänne, meidän paikallisiin käyttötarkoituksiimme. Meillä tärkeimpiä ominaisuuksia ovat säänkestävyys ja aseen käsiteltävyys myös tiheikköisemmässä maastossa. Siksi olemme rakentaneet tärkeimmät M12-paketit Extreme-mallin ympärille. Sen SoftTouch-pinnoitteinen tukki pysyy käsissä kaikissa hirvijahdin tilanteissa ja lukon nopea käyttö on helppoa kunnon nupin ansiosta. Suurikapasiteettinen irtolipas on myös kätevä kun vaihdetaan passipaikkoja, jämäkkä lukitus puolestaan takaa ettei lipas tipu väärässä paikassa. Hieman lyhyempi piippu puolestaan tekee aseesta käsiteltävän vaikka päähän ruuvaisi vaimentimenkin. Sekin hyvin tyypillistä suomalaisessa metsästyksessä. 

Näillä eväillä Mauser pyrkii siis tarjoamaan parasta toimivuutta myös meille suomalaisille eränkävijöille!