Ruutia ja rautaa -blogi

1.12.2017

   
   
   
   
   
   
 

3HGR ja NorDis yhteistyöhön

Kuten ollaan jo moneen kertaan todettu, Pohjois-Karjala on todellisten erämiesten kotiseutua. Team Karhukopla ja Lauri Kakkonen, 3HGR:n asehihnojen keksijä ja kehittäjä ovat kaikki tyyni Ilomantsin ja Tuupovaaran rajaseutujen miehiä.

Lauri Linnustajasta on jo Ruutia ja Rautaa-blogissa kirjoitettukin viime vuonna, mutta nyt on aika julkistaa seuraava askel yhteistyössä.

3HGR on nyt lisännyt mallistoonsa myös Blaserin hihnalenkeille sopivan version Light Harness-hihnastaan. Light Harness on erityisen hyvä varuste silloin, kun asetta pitää kantaa erämaassa ja hankalammissa maastoissa.


T
ähän asti puute on ollut se, ettei alkuperäisen 3HGR:n hihnalenkit ja Blaserin hihnalenkin nastat ole olleet yhteensopivia. Nyt ovat, sillä 3HGR on vartavasten tilannut maailmalta oman komponenttinsa juuri Blaserin kivääreitä varten. 

-Tarkka-ampujakouluttajana ja latvalinnun metsästäjänä olen aina ollut perinteistä pulttilukkoista tyyppiä edustavien kiväärien ystävä, mutta kun pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan itse Blaser R8 Pro Successia, totesin että tässäpä vasta kivääri, kertoo Lauri Kakkonen. 

-Aseen ergonomia ja ammuttavuus sekä tietenkin tarkkuus tekivät niin suuren vaikutuksen, että pakkohan se meidänkin oli ryhtyä tukemaan näiden kiväärien kantamista erämaissamme, Kakkonen toteaa. -Erityisesti kaliiperi 6,5x47 Lapua yhdistettynä Blaser R8 Pro Successiin vakuuttaa, Lauri vielä korostaa. 

Kovimmilla erämiehillä täytyy tietenkin olla ammattitason varusteet joten jatkossa Laurikin kantaa syksyn ja talven lintureissuillaan kauas erämaan keskelle juuri kyseisenlaista asetta. Blaser R8 Pro Success 6,5x47 Lapua, varustettuna standardipaksuisella piipulla ja vieläpä pikaisesti paikoilleen lukittavalla A-Tec Optima45-vaimentimella on siis jatkossa Laurin työkalu sen ison metson pyynnissä

Team Karhukoplalla 3HGR-hihnat ovat myös jo Blasereissaan, joten tämäkin juoruaa että vakavasti otettavasta yhdistelmästä on kysymys. Molemmat, Lauri ja Kopla kun lisäksi lataavat Blaserinsa Lapuan patruunoilla niin symbioosi on sulava. Karhukoplalla piipussa on Naturalista, Laurin 6,5x47:aan katsotaan testiammunnoissa sopivin luodinpaino Lapua Scenarin eri versioista. Testien tuloksia jaetaan varmasti piakkoin 3HGR:n kanavissa joten seuratkaa niitäkin!Tulevaisuudessa saamme varmasti myös pari vinkkiä siihen, miten se perinteisempi, originaali 3HGR-hihna saadaan Blaserin aseisiin kiinni. Siihenkin pari jippoa saattaa löytyä...  

Mitä muuta tämä yhteistyö sitten pitää sisällään? No ainakin sen, että jatkossa NorDis Oy jakelee myös 3HGR:n hihnoja. Blaser-version jakelu tapahtuu jatkossa yksinoikeudella NorDis Oy:n kautta, ja muitakin versioita kauttamme tulee ensi vuonna saamaan!