Ruutia ja rautaa -blogi

24.10.2017

   
   
   
   
 

Kätevä metsästäjä 

Se on kumma juttu kun aina jossakin kohtaa metsästyskautta huomaakin että huolellisimmissakin valmisteluissa voi olla heikko kohta.

Lukuisista lähteistä ja myös kavereilta kerätty tieto on voinutkin osoittautua hivenen -Tai  jopa hieman enemmän- itselle sopimattomaksi. Toki paljon on asiaa ja faktaa saatu ja opittukin jotakin, mutta aina jokin pieni asia voi pilata sen pitkään tavoitellun hirvenkaadon.

Niin se voi olla. Saattaakin olla niin että vaikka tekisi mitä, se yhtäkkiä ja yllättäen eteen sattuva tilanne voikin mennä aivan toisin kuin sen itse päässään on jo käsikirjoittanut. Siksi arvaamattomia ja huonosti ennustettavia nuo riistatilanteet ovat. Niin kuin esimerkiksi sekin tilanne, jossa huippuluotettavat hirvikoirat ovat vielä kaukana toisella puolella ajettavaa aluetta ja silti se sarvipää onkin jo hiipinyt jostakin siihen viereen, piilottelemaan puskaan. Siinä kohtaa, kun itse olet vielä keskittynyt tutkimaan tutkapuhelimen ruutua ja se sonni päättääkin jatkaa matkaansa ja hipsutella hiljalleen passeista puskan takana läpi on turha enää rypistää. Tilanne on varmasti ohi.

Miten sitten kätevä metsästäjä voi valmistautua tuohon koko kesän, ehkä jo pari edellistäkin vuotta odotettuun lyhyeen hetkeen?

Onhan se niin että joka osa-alueen kanssa kannattaa olla tinkimätön ja huolellinen. Kaikki lähtee tietenkin jo varusteiden valinnasta. Ase ja tähtäin kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan, tai ainakin ymmärtää millä osa-alueelle tekee kompromisseja. Kiväärin kaliiperi on jo niin moneen kertaan käsitelty asia että siihen on turha palata. Tai no, se jolla ammut hyvin ja siihen mihin tähtäät on luonnollisesti paras valinta. Esimerkiksi hirvijahdissa ja varsinkin vaarallisemman riistan kanssa on kuitenkin hyvä valita ase, joka on oikeasti sovitettu riistaeläimen mukaan. Tunkeumaa pitää olla, tehoa siis riittävästi. Aiheesta on Ruutia ja Rautaa-blogissakin jo kirjailtu joten katsokaapa vanhoja artikkeleita.

Sitten tietenkin patruuna, ja varsinkin sen kärjessä oleva luoti. Sen pienen mutta kriittisen ketjun lenkin kohdalla ei kannata tehdä kompromisseja. Kuten jo sanottu, se on se tärkein ja ainoa asia joka yhdistää metsästäjän ja riistaeläimen. Respect the game, kuten Lapualla sanotaan.

Riistaeläimen kunnioitusta on nimenomaan se, että pyrkii aina eettisimpään mahdolliseen loppuratkaisuun. Se pitäisi olla kaikkien metsästäjien tavoite, tinkimätön sellainen. Tänäkin syksynä on jo saatu useampi todiste siitä että Lapua Naturalis avautuu kohteessa kuin kohteessa, tarjoten 100 % jäämäpainonsa ansiosta optimaalisen tunkeuman. Avautuneen luodin muoto on myös tärkeä haavakanavan muodostumisessa, ja kuten tunnettua niin Naturaliksen muoto avautuneen luodin kuoppineen on sitä mitä tosipaikassa tarvitaan.

Patruunaan liittyy toki muutakin. Hylsyn kohdallakin on muutamia seikkoja, jotka voivat muuttaa tositilanteen menetetyksi. Hylsyn poistuminen ja uuden patruunan pesään solahtaminen ovat hetkiä jolloin asiat voivat mennä pieleen. Siksi laadukas patruuna tarjoaa jotakin muutakin kuin vain toimivan luodin. Patruunassa ei siis todellakaan kannata säästää.

Mutta mitä sitten näiden oikeastaan aika itsestäänselvien asioiden jälkeen? Mikä erottaa tosi erämiehet metästelijöistä?

No, riistaeläimen  tapojen tunteminen ja varsinkin sen paikalliset tavat ovat onnistumisen edellytys. Pääsääntöisesti eläimet ovat tapojensa orjia, mutta sitten kun kuvittelet oppineesi kulkureitit, ruokailualueet ja lepopaikat, tuleekin se suuri sarvipää ja sotkee koko kuvion. Se kun tekee omat päätöksensä alueen valtiaan itsevarmuudella. No, sillehän ei voi mitään jos hirvisonni päättääkin jätättää kinteireillä seuraavan kiusankappaleen, koiran, pujahtamalla joko uimasille tai heittämällä lenkin emien ja vasojen vierestä. Sinnepähän saattaa metsästäjän karvainen kaveri unohtua, joko rannalle ruikuttamaan tai helpompien haukuttavien pariin. Koiran kesäinen koulutus ja kuntokuuri kannattaakin ottaa vakavasti. Uimalenkki marraskuun pienessä pakkasessa ja räntäsateessa kysyy koiralta kanttia ja kuntoa. Eikä se veteenmeno ole kaikkien hirvenhaukkujien kohdalla ole itsestäänselvyys...Pennusta asti nämä ovat huomioitava.

No jos kuitenkin koirakin on tikissä? Mikä se sitten voi viedä asiat väärille raiteille?

Passiin tai muuhun pyyntipaikkaan saapuessa on tietenkin kannattavaa tehdä tietyt valmistelut. Ympäristöstä kannattaa heti tietenkin tunnistaa eläinten mahdolliset kulkureitit ja todennäköiset ilmestymispaikat. Niihin kannattaa keskittää huomionsa, ja rakentaa tuliasema niin että pääsee mahdollisimman helposti suuntaamaan aseensa niihin.

Sitä ennen toki kannattaa hieman huomioida luonnonilmiötkin. Tuulihan se ratkaisee isolta osaltaan sen, miten eläin kulkee. Hirvi, kettu, kyyhkynen, ainahan se vastatuuli merkitsee paljon. Oli syy sitten vaaran välttäminen vainuamalla, tai nopein mahdollinen lentoonlähtö hätätapauksissa, vastatuuli on pääsääntöisesti riistan paras apu. Ajon suunta, passin paikka, kuvien sijoittelu, koiran kulku, rintamasuunnan rukkaaminen, kaikissa näissä tuuli tuo omat tekijänsä.

Entäpä sitten muuta? Hmmm... Kyllähän se tuo paljon lisäetua jos osaa huomioida valitsemansa passipaikan niin, että pystyy hallitsemaan sen ratkaisevalla hetkellä. Pellonreunassa istuessa kannattaa heti selvittää itselleen tärkeimpien maastokohtien etäisyydet, joko etäisyysmittarilla tai kännykän kartalta. Kun tämän tiedon yhdistää käyttämänsä kaliiperin lentoratatietoon, saa taas lisää tietoa sen onnistuneen riistalaukauksen tekemiseen.

Siksi kannattaakin tosiaan tunnistaa ensin oman kaliiperinsa kulminaatiopisteet, eli ne matkat joissa lentoradan putoama muuttuu ratkaisevasti. Ei se sentti tai pari, vaan ne kohdat joissa et enää osukaan sanotaanko savikiekon tai isompien eläinten kohdalla pienen leipälautasen kokoiseen alueeseen. Tyypillinen suomalainen metsästykaliiperi muuttaa lentorataansa tyypillisesti 25, 200, 250 ja 300 metrin kohdalla. Jos siis ammut joko todella lähelle tai suhteellisen pitkälle verrattuna kohdistusetäisyyteen, kokeile ja tunnista nämä kulminaatiopisteet. Esimerkiksi 6,5x47 Lapua noudattaa seuraavaa putoamaa verrattuna kohdistusetäisyyteen: 25 m -2 cm, 200 m -12 cm, 250 m -24 cm, 300 m -43 cm.

Nykyajan tähtäimet tarjoavat hyvän tuen vähän pidemmälle kokeileville metsästäjille. On mitä erilaisimpia ballistiikkatorneja, ja onpa esimerkiksi Leica rakennellut Magnuksiinsa jo valmiiksi suojakuppien alle säätötornit jotka ajavat saman asian. Näillä välineillä korkeussäädön pystyy tarvittaessa rukkaamaan väliaikaisesti tietylle kohdistusetäisyydelle jos esimerkiksi laajempi peltoaukea tai teerisuo sitä vaatii. Kun muuttaa väliaikaisesti tornin avulla kohdistusetäisyyden esimerkiksi 200  metriin, muuttuukin esimerkiksi 6,5x47 Lapuan lentorata niin että se käy korkeimmillaan 6 cm tähtäyslinjan yläpuolella tuohon 200  metriin asti. Sillä jo hieman vähentää etäisyydenarvioinnin virheen riskiä.

Mutta kätevän metsästäjän tärkeimmät ominaisuudet ovat kuitenkin maltti ja moraali. Hän tietää omat ja kalustonsa rajat, ja koska ollaan siinä rajalla että laukaus on parempi jättää ampumatta. Hän valitsee tarkoituksenmukaisimmat välineet, huomioi tuulet ja muut sääilmiöt, tutkii myös aina passipaikkansa ominaispiirteet ja huomioi turvallisuuden. Hän tietää ehkä jopa alueensa eri riistaeläinyksilöt ja tärkeimpänä: Kunnioittaa luontoa ja sen antimia.

Sellainen on kätevä metsästäjä.